Prologi
...
.....
Elämään on tarkoitettu vaikeuksia, joista pitää selvitä. Se kasvattaa meitä ihmisiä, mutta minun elämäni on yhtä helvettiä!
Pakeneminen ei auta juuri koskaan, mutta joskus se tuntuu paremmalta kuin paikoille jääminen.
Minä pakenen.
Mitä?
Itseäni. Pakenen itseäni, pahaapuoltani, joka riisti ihmishengen. Pahaminä, joka tulee esiin raivostuessani. Se on kuin suuri raivo jota ei voi estää.
Kenet tapoin?
Tomin, exäni. Elämänirakkauden, johon luotin niin paljon, joka petti minut. Hän petti minut toisen naisen kanssa. Hän lupasi olla uskollinen, mutta nyt en usko ikuiseenrakkauteen.
Pelkään rakastumista. En halua satuttaa ketään. En halua tulla satutetuksi.
Haluatteko kuulla mitä tapahtui tarkalleen?
Siinä kävi näin:
Tom osasi hurmauksen taidon. Olin silloin töissä paikallisessa terveysasemalla ja hän oli siellä myös. Rakastuimme. Tai ainakin minä rakastuin.
Hän sanoi minulle mitä ihanampia sanoja meistä, minusta ja rakkaudesta. Luotin häneen niin paljon.
Vietimme tietysti aikaa yhdessä vapaa-ajallamme. Yleensä söimme hänen luonaan. Minä kun asuin toisen työtoverini kanssa samassa talossa.
Hän osasi kokata, itse en. Joimme yleensä valkoviiniä ruoan kanssa.
Rakastin häntä niin paljon. Niin paljon. Luulin että hänkin rakasti minua.
Ainakin hän antoi sellaisen kuvan välillä..
Kuitenkin eräänä iltana, kun olin tekemässä muistiinpanoja, se tapahtui. Tomilla oli yövuoro ja minä viimeistelin omia töitä ja lähtisin sitten kotiin. Kuulin aulasta ääniä. Kikattelua. Lopetin työt ja menin ovelle kurkistamaan tilannetta.
Ja niin minä näin sen. Näin, kun Tom flirttaili toisen naisen kanssa. Raivostuin. Pistin oven nopeasti ja hiljaa kiini.
Istahdin penkille. Luuliko Tom olevansa jo yksin täällä. Luuliko hän minun jo lähteneen pois? Raivo kasvoi sisälläni. En itkenyt, en osannut. Olin vain niin... raivoissani.
Lopulta nousin ylös. Kuulin aulan oven käyvän. Nainen lähti jo. Näin ikkunasta hänen kävelevän pois. Oli minun vuoroni nyt naurattaa Tomia.
Avasin jälleen kerran oven. Mutta nyt kovemmin, jotta Tom huomaisi minut.
-Ai, hei Erika. Olitkin vielä täällä?
-....
-Mikä on? Näytät oudolta...
Vai oudolta...
Kasvoni olivat raivonvääristämät. Mutta, pahapuoleni ilme taitaa olla aika usein vihaisennäköinen.
Puukko kädessä menin askel askeleelta edemmäs. Tomin ilme muuttui pelokkaaksi.
Lopulta pahapuoleni, kutsutaan nyt vaikka Raivoksi, hyökkäsi hänen kimppuunsa.
Muistan jälkien olevan hirveät. En ollut oma itseni. En ole koskaan omaitseni Raivon ottaessa minusta vallan.
Tuijotin Tomin ruumista vihaisena. Ja lähdin pois. Vaatteet poltin. Puukon pesin.
Aamulla kämpikseni Natalie riensi keittiöön.
-Erika, oletko jo kuullut kauhean uutisen?
-En, minkä uutisen? Kysyin, vaikka minun olisi pitänyt arvata se.
-Tom on murhattu! Murhattu, Erika! natalie melkein kiljui. Laskin maidon käsistäni. Yritin näyttää järkyttyneeltä.
-Pue päällesi! Meidän pitää mennä terveysasemalle! Natalie jatkoi ja riensi vaihtamaan työvaatteensa päälleen.
Tuijotin hetken seinää. Mitä kertoisin poliisille, kun he kysyvät minulta? Pistäisinkö kaiken sen naisen syyksi? Tyydyin kuitenkiin esittää tietämätöntä.
Ja niin me riensimme Natalien kanssa työpaikalle. Olin hiukan peloissani. entä jos paljastuisin? Pakko vaan toivoa parasta..
...
Poliisikuulustelu oli ollut yhtä tuskaa. Ja minä olin tehnyt päätökseni.
-Amalie, minun on pakko erota. Sanoin surullisena pomolleni.
-Kaikki muistuttavat minua Tomista. En kestä sitä. Sanoin hiljaa. Se oli tavallaan totta. En kestäisi sitä.
Pomoni, Amalie, ymmärsi kuitenkin tuskani ja hyvästelimme toisemme. Sitten lähdin pakkaamaan. Hyvästelin Natalien. Häntä minä tulisin kaipaamaan.
...
....
Uusi kotini päätyi Belladonnapoukamaan. Ajomatka oli pitkä, kaikki jäseneni olivat jumissa.
Astuin ulos taksista. Vuokraemäntä tuli minua vastaan. Maksoin kuskille. Aloittaisin kaiken alusta täällä. Päätin opiskella vihanhallintaa, jos se pitäisi Raivon poissa, kaukana menneisyydessä.
Tämä on menneisyyteni. Mutta tulevaisuus onkin erilaisempi.
Raivo on raivo, joka on osa minua. Aina ei kuitenkaan tiedä, toimiiko se omasta tahdosta, vaiko minun..
Haluaisin olla onnellinen, mutta pelkään Raivoa, pelkään että se tulee esiin. Esiin menneisyydestä.
En tiedä mitä tekisin. En uskalla kertoa kenellekään.
Ymmärrättekö tuskani?
Tuskin..
Eihän kukaan ymmärrä minua..
Ei kukaan..
.........................................................................................................
.....
Pimeää...
Kaikki on pimeää...
Kävelen sumussa, ilman mitään määränpäätä...
Minä tapoin hänet ja nyt minä pakenen...
Pakenen Rosswellista pois, kauas pois..
...........................
......
Havahduin ajatuksistani taksin pysähtyessä. Matka oli ollut julmetun pitkä.
Astuin ulos taksista. Olin muuttanut Belladonnaan. Asuntoni vuokraemäntä tuli minua vastaan. Hän näytti mukavalta. Annettuaan minulle asuntoni avaimen hän näytti oven asuntooni.
Astuin sisään. Se oli hienosti sisustettu. Paljon värejä. Minä rakastin värejä. Kävin läpi jokaisen huoneen.
Asunnossani oli myös parveke. Menin sinne ja katsoin maisemia. Ei ehkä mieleiseni, mutta kyllä täällä jonkun aikaa viihtyy.
Alhaalta kuului ääni ja katsoin alas. Siellä oli kolme ihmistä porealtaassa. Menin takaisin sisälle.
Makoilin sohvalla. Joku mies oli tuonut tietokoneen tervetuliais lahjaksi. Se oli hieno, hienompi kuin mikä Rosswellin sairaalassa oli.
...
....
ajatukseni karkasivat kauas menneisyyteen.
Kauas...
....
-Huomenta. Mites täällä menee? Pomoni kysyi tullessaan sisälle huoneeseen, joka oli tarkoitettu vain työntekijöille.
Nataliella oli ongelmia koneen kanssa. Se jökki koko ajan. Adriana yritti auttaa, mutta hänellä meni heti hermot siihen romuun.
-Ottaako kumpikaan teistä kahvia? kysyin kaataessani itselleni kuppiin sitä väkevää litkua, jonka avulla jaksoin tehdä töitä huonosti nukutun yön jälkeen.
Kysymys oli typerä. Adriana otti aina kahvia kun oli vaan mahdollista ja Natalie vihasi sitä.
En ikinä tajunnut, kuinka nopeesti pomo pystyi juomaan kahviansa. Minulla meni siihen vähintään tunti.
...
....
Kaipasin Natalieta ja Adrianaa, mutta minun oli pakko lähteä sieltä.
...Natalie oli mukava ja positiivinen ihminen...
..Minun vastakohtani..
....
...
Olin saanut töitä postitusapulaisena. Heräsin jo viideltä laittautumaan, siinä kun tahoin olla aina niin hidas.
Kokkaustaitoni olivat vieläkin olemattomat, joten sain syödä vain muroja aamiaiseksi. Ihme, etten pilannut niitäkin..
Menin ulos odottamaan kimppakyytiä. Se auto, jolla minua haettiin, oli mitä kamalin.
Kauheat pakokaasut lähti siitä, ovi ei mennyt kiini kunnolla ja kaiken lisäksi se oli likainen. Niin sisältä kuin ulkoakin.
....
Pitkän päivän jälkeen, kun lopultakin pääsin kotiin, suunnistin etsimään toista työpaikkaa.
Mutta sitten se kone pimeni yht'äkkiä ja alkoi vielä savuta. Tuijotin sitä hetken säikähtyneenä kunnes lopulta tajusin hakea naapurilta ruuvimeisseliä.
Mutta mekanikkotaitoni olivat yhtä olemattomat kuin ruoanlaitto. Minulla oli onnea, etten saanut sähköiskua siitä.
Jouduin soittamaan vuokraemännälle. Nolona jouduin pyytämään häntä katsomaan tietokonettani. Se vanhamummeli suostui ja korjasi sen todella nopeasti. kiitin häntä koko matkan ovelle asti.
Mieluista työpaikkaa ei ollut, joten jouduin vielä kärsimään paripäivää siinä kamalassa työpaikassa. Makoilin sohvalla ja haukuin hiljaa mielessäni pomoa. Pelkäsin koko ajan Raivon tulevan esille, mutta olin oppinut hillitsemään itseni paremmin. Vihanhallinnan-oppikirjoista oli hyötyä.
Näläntunne sai minut ottamaan itseäni niskasta kiini ja kokeilemaan juustopastan tekoa.
Jälki oli myös sen näköistä, mutta valmisruoat alkavat jo etoa.
Nukkumaan mennessäni, en kuitenkaan saanut unta. Istuin lattialla ja mietin tulevaisuuttani. Joutuisinko viettämään sen häkissä. kyyneleet alkoivat valua silmistäni. Kello oli ties mitä. Tämä yö oli taas niitä, jolloin en saa yhtään unta. Toivottavasti huomenna töissä olisi tarjolla vahvaa kahvia, että jaksan.
Raahasin itseni suihkuun. Se teki hyvää. Välillä tuntuu, että suihkun avulla kaikki murheet katoavat hetkeksi. Sen jälkeen olo on puhdas niin ulkoa kuin sisältäkin.
Aikaa jäin, joten siivoilin taloani. ajatukseni laukkasivat omille teille. Kaipasin jonkun vierelleni, mutten uskaltanut ottaa sitä riskiä, että Raivo tulisi esiin ja tappaisi rakastamani ihmisen. En kestäisi sitä toista kertaa.
Menin ulos vielä tuulettumaan ennen työpäivää. Näin alhaalla miehen, joka oli kuulemma muuttanut eilen asuntoni alapuolelle. Hän oli vaaleahiuksinen. Enempää en nähnyt ja työautokin tuli hakemaan, se saastainen työauto..
...
..Työpäivä oli raskas. Meinasin välillä nukahtaa pystyältään..
....
Kuitenkin sekin loppui ja onnellisena astuin rappusia ylös.
Sitten kuitenkin se uusi mies käveli ohitseni. Näin nyt hänen kasvonsakin. Hän oli komea, tunsin ihan sydämmeni hypähtävän. Pian kuitenkin meinasin törmätä tolppaan, koska olin jäänyt tuijottamaan tuota miestä.
....
Kuinka noloa....
....
Pelkäsin rakastuvani taas...
....
Rakkaudelle ei voi mitään...
....
Mutta sitäkin voi paeta....
...
EI! En halua paeta uudestaan, nyt vain rakkautta...
...
Mitä teen?
...........................................................................................................
Nonniin, uusi osa on jälleen täällä :) Vähän pitempi, n. 56 kuvaa. Ilmoitan tässä että edessä on kahden ja puolen viikon tauko, mutta vasta kahen viikon päästä, siitä sit lähempänä. Ladattuja on kyselty, joten vastailen tässä nyt sitten:
Beto: yöpöytä on tästä setistä
Masumäni: Erikan yö-/alusasu on täältä ja laine hiukset täältä
Jos on lisää kysyttävää, niin kysykää, yritän vastata tarkasti. Mutta nyt osaan ->
..
..
Daniel Hovac
Pari viikkoa sitten muutin tänne Belladonnapoukamaan. Olen 23-vuotias, työtön, sinkku ja hetero. Nimeni on Daniel Hovac. Muutin pois vanhempien luotani, koska he muuttivat muualle.
Maalaaminen ei ole ollenkaan mun juttu. Silti vain maalaan sisällä, vaikka ulkonakin on kaunis keli. Lopulta paiskaisi siveltimen lattialle ja kävelin ulos. Tässä lähellä oli joku puisto, voisin mennä sinne miettimään uusia säveliä. Rakastan muusiikkia.
Astuttuani ovesta näin kuitenkin hänet, asuntoni yläpuolella asuvan naisen. Häntä näki harvoin ulkona, ainostaan silloin kun hän meni töihin tai tuli töistä.
Kävelin hänen luokseen ja esittäydyin. Hän tuntui säikähtävän minua, mutta yritin hymyillä rauhoittavasti. Hänkin esittäytyi, Erika Tanaki. Kiva nimi.
-Tuota.. Vaikka tapasimmekin vasta nyt, niin haluaisitko tulla illalliselle huomenna luokseni? Asun tuossa sinun alapuolellasi. Kysyin nopeasti. Punastuin varmaan korvia myöten, mutten voinut sille mitään. Halusin tutustua tuohon naiseen. Hänellä tuskin oli juuri yhtään ystävää.
-No, kai minä voisin.. Hymyilin, vaikka Erika tuntui suostuvan hiukan vastahakoisesti.
Pian hän olikin jo lähdössä jonnekin, kun tajusin kysyä erästä tärkeää asiaa.
Minkä laisesta ruoasta pidät? Nojoo.. Aika tärkee asia..
-Minulle kelpaa mikä vain. Hän vastasi ja käveli reippaasti pois. Mikä vain? Eli juustopastaa..
En mennytkään puistoon kävelylle, unohdin. Sen sijaan päätin etsiä töitä.
Opetusala? Tuskin minua hyväksyttäisiin tämän näköisenä enkä halua käyttää mitään liituraitapukuja..
Sementin sekoittaja arkkitehtuuripuolelta? Liian raskasta..
Alokas? Herranjumala EI!
Joukkuemaskotti? Tarkoittakoo tuo sitä, että joutuisin käyttämään jotain hikistä laamapukua päälläni monta tuntia? Ei kiitos.
Perkeiden pusertaja? Mikä sekin on? Ei kiitos..
Kylpyhuonettani ei ole vielä remontoitu, joten katsoin hiukan inhoten likaista pönttöä. Sitten ajatukseni lähtivät laukkaamaan ihan toisiin asioihin.
Mitä töitä haluaisin tehdä? Ehkä joku musiikkiala tai sitten psykologi.
Mitä teen huomenna illalliseksi? Liemisoppaa, löysin ohjeet netistä.
Suoraan sanottuna minä hermoilin huomisesta liikaa. Joko se illallinen onnistuu tai menee päin persettä. Peittokin on vanhakulahtanutkutisevapaska.
Aamulla satoi kaatamalla kävellessäni kauppaan ostamaan ruokatarvikkeita. Ja sateen takia jouduin ottamaan siskoni vanhan sateenvarjon jonka hän antoi minulle.
Onneksi sade kuitenkin lakkasi ollessani kaupassa ja pystyin kävelemään kuivana takaisin.
Erikakin oli ulkona, varmaan menossa töihin.
Tervehdimme toisiamme nopeasti ja hän varmisti vielä kellon ajan.
Minua pelotti, että Erika jättäisi tulematta. Katsoin hänen peräänsä ja toivon totisesti hän tulevan luokseni illalla.
Sisälle päästyä siivosin vähän paikkoja. Ostokset jätin pöydälle, tyhjentäisin sen myöhemmin.
Ilta saapui ja sain tehtyä ruoan valmiiksi. Erikakin oli saapunut ja istuskeli parhaillaan keittiössä. Itse tarkistin ulkonäköni peilistä.
Onnistui tekemään liemisopan oikein, tai ainakin tein ohjeiden mukaan.
-Tämähän on hyvää! Erika sanoi hymyillen syötyään muutaman lusikallisen.
Katsoin häntä vähän ihmeissäni. Oliko hän tosissaan? Onnistuinko kerrankin tekemään ruoan oikein?
Kymmenen aikaan Erika lähti nukkumaan. Olihan hän töissä, toisin kuin minä. Pistin jällejääneen liemisopan jääkaappiin ja painuin nukkumaan.
Pari päivää meni, etten nähnyt Erikaa juuri ollenkaan. Kuitenkin tajuttuani erään tosiseikan nähdessäni kasvavan pyykkivuoren makuuhuoneessani, jouduin pyytämään Erikalta palvelusta.
Koputin oveen ja toivoin hänen olevan vielä kotona.
Ja hän oli. Nähtyään minut ovella hän kutsui peremmälle. Hänen päänsä meni aika jännästi lamppujen läpi...
Selitin nolona, etten ollut hankkinut itselleni pesukonetta, ja sellaisen minä saisin vasta viikonpäästä. Joten kysyin häneltä, voisinko pestä pyykkini täällä.
Erika hymyili ja nyökkäsi. Hän kertoi pesukoneen olevan ylhäällä kylpyhuoneessa. Läytäisin sinne varmasti.
Lähdin kävelemään kohti rappusia (haettua tietenkin ensi pyykkini kotoa) ja vilkuilin varovasti ympärilleni. vasemmalla näin jonkun huoneen.
Varmaan olohuone. Kirkkaan värinen.
Rappusten yläpäässä oli jonkinlainen aula. Melko tyhjä sellainen.
Kävelin eteenpäin punaista ovea kohti ja avasin sen.
Makuuhuone.
Lopulta pääsin perille kylpyhuoneeseen. Löydettyäni ohjekirja pesin pyykkini ja lähdin takaisin.
Katsoin tällä kertaa tarkemmin keittiötä.
Toinen olohuone? Kiitin Erikaa ja lähdin kotiin. Silloin katsoin enemmän asuntoani.
Keittiöni/ruokailutila oli siskoni kädenjälkeä. Hän on ammatiltaan sisustussuunnittelia.
Olohuone on minun kädenjälkeä. Kunnon poikamiesboxi...
Vessa on meidän molempien suunnittelema.
Ja makuuhuone on myös meidän molempien. Pidin kodistani.
..
..
Erika
..
Rakkaus...
Se on ihmeellistä..
Seisoin parvekkeellani ja vedin syvää henkeä raitista ilmaa. Alhaalla poreammeitten luona naapurin vanha käppänä laski jälleen allensa..
Suljin silmäni ja korvani kaikiltä hetkisiltä asioilta. Tyhjensi mieleni. Hymyilen. Avaan silmäni ja kävelen keittiöön.
Otin uhkarohkean teon ja kutsuin Danielin syömään. Toinen uhkarohkea tekoni oli spagetin valmistaminen. Leikkasin sormeeni. Sattui.
Leikkasin vielä neljä kertaa sormeeni, kunnes sain kaikki kulhoon.
Ehdin jo riemastua ruoan onnistumista, kun puhelin soi. Vuokraemäntä sieltä vain soitteli ja rupesi höpöttämään jostain juustosta. Sillä välin ruoka ehti kärähtää.
Oveen koputettiin ja Daniel astui sisälle. Hänen ilmeensä oli hyvin kärsineen näköinen ja hän piteli selkäänsä. Kysyin ja hän oli kuulema nukahtanut tänään aikasemmin kovalle sohvallensa.
Söimme palanutta ruokaa ja Daniel piristi minua. Hän on niin iloinen.
Hänen silmänsä... Hänen hiuksensa... Hänen ilmeensä.. Hän on komea..
-Mitä katot? Hätkähdän ajatuksistani. vastaan vain mietiskeleväni. Hän hymyilee jälleen suloista hymyään. Sitä hymyä, jota hän hymyili pyydettyään minua ekan kerran syömään luoksensa.
Ruoan jälkeen Daniel lähti. Kävelin jälleen parvekkeelleni ja katsoin taivalle.
Näkymä olisi ollut upea ilman tuota rumaa pyykkinarua..
En voinut enään valehdella itselleni. Olin ihastunut Danieliin. Ja tiedän, että hän tuntee samoin. mistäkö? No, minulla on keinoni.. Hymyilin jälleen itsekseni.
Kello oli jo neljä yöllä ja minulla olisi aamulla töitä. Ehtisin nukkua parituntia. Se riittää toistaiseksi.
Aamulla heräsin viisiminuuttia ennen kellonsoimista ja jaksoin jopa pedata sänkyni. Se oli harvinaista.
Aamupalaksi otin tuoremehua ja puin vaatteet päälleni.
Jouduin menemään vieläkin töihin tuolla paskaisella autolla. Kuskikin vain toitotti töötti vaikka olin jo istumassa autoon.
Päivä oli jälleen tylsä, mutta sainpahan ylennyksen. Kutsuin jälleen Danielin syömään. Tälläkertaa tarjosin juustoleipiä ja nekin paloivat pohjaan.
Ja ennen kuin huomasinkaan, me suutelimme. Olin surullinen, mutta samalla onnellinen. Ne kaksi kävivät kamppailua sisälläni. Siksi päätin kysyä tärkeän kysymyksen Danielilta?
-Daniel, pystytkö olemaan rehellinen minulle, olemaan uskollinen? Pystytkö puhumaan minulle suoraan asian, etkä petä minua? Pystytkö?
..
..Se on pakko kysyä, Daniel on liian suloinen kuolemaan käteni kautta.
..Ja jos mietitte, miksi otan tämän riskin niin syy on se, etten jaksa enään elää yksin masentuneena...
..Haluan elää jälleen onnellisena, Daniel vierelläni..
..
..Pystymmekö siihen?..
............................................................................................................................................
..
Ne olivat elämäni onnellisemmat hetket.
Se jatkui monta vuotta.
En olisi ikinä uskonut että pystyisin rakastamaan niin paljon yhtä ihmistä.
Odotin vastausta kysymykseeni. Pelotti. Pelkäsin, että joutuisin pettymään.
Daniel näytti punnitsevansa sanojansa. Aloin turhautua. Vastais jo!
-Minun mielestäni sinä pystyt luottamaan minuun sataprosenttisesti. Jos juttumme ei toimi, eroamme sitten sovussa, ei pettämistä.
Nappasin Danielin halaukseen. Luotan häneen ja hänen sanoihinsa.
Sillä viikolla tapailimme joka ilta. Juttelimme.
Lopulta päädyimme tulokseen, joka mielytti molempia.
Kahden kuukauden aikana se saatiin toteutettua.
Istuskelin uuden, yhteisemme omakotitalon terassilla. Mietin. Olisi varmaan aika kertoa hänelle menneisyydestäni. Vaikka reaktio saattaisikin olla mitä pelottavin.
Katsahdin vasemmalle ja näin miesystäväni kävelevän ulos. Hän näytti miettivän jotain. Mitä?
Nousin aurinkotuolilta. Olin tehnyt päätöksen. Kertoisin Danielille menneisyydestäni, Tomista, kaikesta.
-Daniel, minulla olisi asiaa ja pyytäisin ettet kertoisi tätä kenellekään. Muistatko, kun silloin kerran kysyin sinulta, että pystyisinkö luottamaan sinuun?
-Muistan.
-Tiedätkö, mistä se johtui?
-En, mutta sinä varmaan kerrot sen nyt.
-Kerron. Kuuntele.
Kerroin hänelle raivon teoista. Danielin ilmettä oli vaikea lukea. Pelkäsin pahinta.
-Erika, ymmärrän melko hyvin tekosi. Se ei ollut oikein, mutta... Et pystynyt estämään itseäsi. Älä pelkää, en ilmianna sinua. Rakastan sinua liikaa.
Voiko tämä olla totta? Hän..Hän ei pelästynyt, suuttunut.
-Niin, Erika. Haluan osoittaa näyttää, kuinka paljon rakastan sinua..
Danielin kosiminen ei ollut ehkä ihan se tapa, josta olin unelmoinut mutta hälläväliän. Suostuin. Tietysti. Rakastan miestäni.
Danieli hymyili ihanaa hymyään. Sanoinko jo että rakastan häntä?
Päivä kului ja katselin kuinka Daniel oli virkistäytymässä uima-altaalla. Me molemmat pidimme uimisesta, mutta itse en tykännyt uida kloorivedessä. Hiukset muuttuivat aina paakkuisiksi sen jälkeen. Unelmani oli saada omakotitalo jossa oli oma ranta mereen.
Daniel piti myös meressä uimisesta, mutta kyllä hän ihan altaassa ui. Mahani rupesi kurnimaan nälän puutteesta, joten nousin ylös ja jätin Danielin vielä hetkeksi uimaan.
Sushi on ainoa ruoka joka onnistuu minulta. Kumpikaan meistä ei ollut hääppöinen ruoanlaitosta. Liemisoppaa ja palaneita ruokia.. No, eihän suhde perustu kovinkaan usein ruoanlaitto taidoista. Daniel tuli pian sisälle ja söimme yhdessä iltapalamme.
Hampaita pestessäni kirosin sushia. Siitä jäi aina jotain hampaiden väliin.
Ennen kuin rupeamme nukkumaan, suunnittelemme yhdessä sitä yhteistä kotia merenrannalla joka ,yllätys yllätys, on meidän molempien
unelma.
Ranta, terassi.
Kaksikerroksinen.
Keittiö ja ruokailutila erikseen. Tai sittenkin samassa.
kukkia pihassa.
Töistä tuli ylennys. Olin nyt joku internetin elokuva arvostelija... Jaa, enhän minä edes katso elokuvia.
Tänä iltana Daniel teki itselleen oman ruokansa ja minä omani. syy oli siihen se, että minulla oli aivan kauhea nälkä ja jouduin tekemään vielä toisenkin annoksen spagettia, joka ei edes palanut. Daniel sen sijaan tyytyi vain salaattiin.
Päivät kuluivat samalla tavalla. Minä söin kahden edestä ja Daniel söi yhä vähemmän..
Sitten kuitenkin rupesin oksentamaan kaiken ulos.
Siivosin pöntön, oksensin heti perään uudestaan. Joten päätin tehdä raskaustestin ja ...No, se näytti että olisin raskaana.
Kävelin Danielin luo.
-Daniel, minulla olisi vähän asiaa.. Miehen ilme muuttui huolestuneeksi.
-Olen raskaana. Töksäytin.
Daniel nousi ylös. Hänen kasvonsa olivat ilmeettömät.
Yllättäen hän rutisti minua. Hämmennyin.
- Miksi näytät noin hämmentyneeltä? Luulitko, etten halua lapsia? Se on unelmani.
Hymyilin.
Olin helpottunut.
onko sitten yllätys, että menimme lopulta naimisiin, terassilla, parituntia ennen töihin menoani, ilman vieraita, kakkuja, ilman mitään juhlallisuuksia. Vain juhlapuvut päällämme astuimme avioon. Onnellisen hetken pilasi vain ruma kimppakyytiauto, joka tuli hakemaan minua
töihin. Oliko kello muka jo yksi?
Danielkin sai pian töitä, musiikkialalta.
-Heihei, pikkuinen. Älä rasita mammua. Aikuinen mies leperteli isolle mahalleni.
- Niin, ja heippa vain sinullekin. Daniel sanoi hymyillen ja suuteli hellästi. Olin onnekas, kun minulla oli tuollainen mies.
Ikkunasta näin kun Daniel nousi romun kyytiin, joka veisi hänet töihin.
Raskaus oli yllättävän tylsää aikaa. Minulle tuli kauheat selkäkivut, joten makoilin vain sängylläni lukien jotain tylsää kirjaa.
Ja liian nopeasti oli synnytyksen aika. Tuska oli hirveä. Kiroilin niin paljon, että Danielin oli pakko sulkea korvansa.
..
..
Lopulta käsilläni lepäsi pikkuinen nyytti.
Tervetuloa unettomat yöt, vaippasota.
Mutta kaikki se on vain hetkellistä.
Tämä poika kasvaa huimaa vauhtia.
..
..
..
................................................................................................................................
..
Mikä on diagnoosinne, tohtori?
..
Mikä minulla on?
..
Parannunko?
..
Kannattaako se?
..
..
Kuulin kun Erika avasi jääkaapin oven. Olinhan minä tosin seinän toisella puolella ja eikä mitään ovia ollut esteenä. Ilta oli tavallinen, rauhallinen.
Arki ei ollut muuttunut juuri yhtään Milon synnyttyä. Mitä nyt huonosti nukuttuja öitä, vähemmän rahaa. Ei, en valita. Milo on kyllä kaiken tämän arvoinen. Eikä tämäkään kauan kestä. Muutaman vuoden päästä pikku jätkä kasvaa ja menee kouluun.
Opiskelin ylennystä varten olohuoneessa, mutten tajunnut mitään kirjan sisällöstä. Ajattelin vain esikoistamme ja tulevaa lasta. Niin, Erika on taas raskaana. Tällä kertaa hän oli suorastaan hyppinyt luokseni kertomaan.
Erikan ei tarvinnut vielä opiskella mitään taitoja ylennystä varten, hän osasi ne jo. Siksi hän vietti nyt enemmän aikaa Milon kanssa. Mutta sitten kun hänen mahansa kasvaa, niin minä opetan poikaa.
Yksi asia oli kyllä noloa. Nimittäin se, ettei meillä ollut varaa kunnon kehtoon, vaan jouduimme ostamaan parikympin lipaston ja pehmustaa sen. Kyllä Milo näytti nukkuvan siinä hyvin, ainakin se oli pirteä aamuisin.
Joskus hän antoi nukkua 8-9 mutta joskus piti herätä viiden aikaan aamusta nostamaan kehdosta ja kaikkea. Kyllä siinä väsy, mutta tunnollisesti kestän. Erika nukkui joskus sikeästi, ettei herännyt siihen huutoon.
Töihin mentiin vieläkin sillä romulla. Ja kuskilla oli helvetin ruma nenä..
Pitkän päivän jälkeen sain ylennyksen kesäleirin ohjaajaksi. Tai joku sellanen se oli.
Ilta meni suurimmaksi osaksi siihen, että yritin opettaa Miloa puhumaan. Pikku kundi oli taas niin innokkaalla tuulella oppimaan, että.... Sain mä sen lopultakin oppimaan ja päästiin vielä r-viastakin. Tosin Erika ei kyllä tykänny yhtään mun taktiikasta. En tajuu, mitä pahaa siinä on että opetan poikaa sanoa r:ä.
- Milo, sano perse.
-Pelte
-Ei, peRse.
-?
-Sano nyt vaan.
-Perse.
Hyvä poika. Mitä väärää tossa on?
Sen jälkeen kun Milo täytti kolme, niin mun ei oo tarvinnu kertaakaan vaihtaa vaippoja. Aina oon kerenny viedä pojan potalle. Eikä se oo kyl pyristelly sitä vastaankaan. Kiltti poika on. Periny äitinsä luonteen suurimmaksi osaksi.
Ja menihän se taas aamuyöhön, että sain nukutettua Milon. Erikakin vaikuttaa ihmeen pirteeltä. Tyydyin muroihin. Eipä ollu kummonen nälkä. Taaskaan. Mun ruokahalu on kadonnut olemattomiin. Painokin on laskenut. Mut turha väittää, että sairastaisin anoreksiaa. Mulla ei oo mitään ruokaa vastaan..
Erikan ruokahalu on sen sijaan vaan kasvanu. Se katto mun vähäistä muroannosta huolestunut ilme kasvoillaan.
Lämmin vaahtokylpy. Se sai rentoutumaan, hyvä etten iha nukahtanu sinne. Erika onki aina välillä huolissaan. Pelkää, että kuukahdan jonnekin pusikkoon eikä kukaan löydä mua... Jaa... Unet jäävät taas vähäisiksi kylläkin.. Ehdin nukkua huimat pari tuntia.
Kello oli seitsemän päästessäni nukkumaan. Erikakin oli jo vetämässä sikeitä. Parin tunnin päästä heräsin taas Milon huutoon. Töihinkin pitäisi lähteä kohta. Nostin Milon sängystä ja puin työvaatteet ylle. Menin ulos odottelemaan autoa. Sitä ei kuitenkaan kuulunut, ja katsoin kalenterista. Hyvä minä, tänään onkin vapaapäivä. Mutta kerran kun olen hereillä niin voisin opettaa Miloa kävelemään. Erika kun ei ole opettanut loppuun asti..
Ja kun Milo lopultakin oppi kävelemään, niin sit se vipelsi kaikkialle heti kun silmä vältti. Nopea poika, täytyy myöntää.. Heti ekana se tietysti meni herättämään Erikan. Pannaan vahinko kiertämään..
Harmi vain, että Erika oli jo herännyt. Kömpelösti hän nosti Milo lattialta ja ojensi minulle. Olin tullut Milon perässä makkariin.
Illalla Milo sai myös kokea lämpöisen kylvyn. Poika nautti siitä, ei pyristellyt vastaan. Rakastan kilttejä lapsia. Vaikka rakastaisin minä Miloa vaikkei hän olisikaan mikään maailman kiltein..
Vaihdettuani yöpuvut päälle itselleni ja Milolle, leikin pojan kanssa vielä ennenkuin pistin nukkumaan. Joka oli muuten aika hyvä ajoitus, sillä Erikan korvia vihlova huuto kuului keittiöstä.
Totta kai synnytys alkoi. Mä katoin hämmentyneenä ku Erika huus. Oon mäki mies. Ja sain kyllä kuulla siitä..
Lopulta Erikan käsillä lepäsi tyttövauva, nimmeksi annettiin Annie. Se oli päätetty jo aikasemmin. Anniella oli silmäni, mutta epäilemmättä hän perii äitinsä hopeathiukset.
Makuuhuonesta kuului Milon huutoa ja Erika nousti pojan sängystänsä vaihdettuaan ensiksi vaatteensa. Katselin ovensuusta kun Erika keskittyi opettamaan Milolle jotain lastenlaulua. Menin keittiöön, ajattelin ottaa juomista. Yskä esti matkani. Yskin kovaa ja se sattui.
Nähtävästi yskäni oli saanut Erikan juoksemaan luokseni. Turhaan yritin vakuuttaa olevani kunnossa.
-Dan, käy huomenna lääkärissä. Tuo ei ole normaalia. Et syö, yskit. Pyydän, soita lääkäriin ja varaa aika.
Katsoin Erikan huolestuneita kasvoja. Olihan tätä jatkunut jo aika kauan. Ja Erika oli selvästi huolissaan.
-Hyvä on. Käyn työpaikan lääkärillä huomenna. Mitä vain, että Erika ei murehdi liikaa.
Työterveyslääkäri oli vain käskenyt tarkkailla. Se tyyppi ei tainnut osata tehdä mitään. Erikalle sanoin vain, että piti tarkkailla. Hän nyökkäsi hyväksyvästi. Olimme töissä vuoronperään. Joskus minä jäin kotiin Milon ja Annien kanssa ja joskus Erika.
..
Kuukaudet kuluivat, vuodet vaihtuivat. Tuli päivä jolloin Annie ja Milo täyttäisivät vuosia. Yskin kerran verta. Menin käymään kunnon lääkärillä. Tulosten saamisessa menisi muutama päivä.
..
Leikin Milon kanssa, nauroin hänen naurunsa mukana vaikka rintakehääni sattui.
Milo rupesi taputtamaan minua, ihan kuin lohdutukseksi.
..
Illalla juhlittiin. Ensin vietiin Annie kakun äärelle.
Sitten oli Milon vuoro. Kakku tietenkiin vaihdettiin.
Tämän näköinen hänestä sitten kasvo. Onhan meissä vähän samaa näköä... Ja hiuksiinsa milo käytti heti puolpullollista lakkaa. Erika saarnasi siitä sitten vähän.
Erika opetti Annieta puhumaan. Yhtä innokas oppimaan kuin Milo. Katsoin heitä sohvalta, kun Milo tuli pyytämään ulos leikkimään kaveriksi. Hymyilin ja nousin.
Leikittiin sit pimeässä. Ainakin Milolla oli hauskaa, vaikka mua ottikin vähän henkeen. Erika tuli pyytämään sisälle. Milo juoksi innoissaan. Nauratti vähän toisen loputon energia.
Erika teki räiskäleitä ja Milo tuijotti äitiänsä. Ihmettelin, miten Erika pystyi tekemään taikinaan ja samalla olemaan tuijotuskilpailua Milon kanssa.
Ruokapöydässä Erikan kanssa sit hämmästeltiin, miten Milo pystyi puhumaan niin paljon vetämättä henkeä.
Milo jännitti kouluun menemistä. Hän pelkäsi ettei kouluruoka ole läheskään yhtä hyvää kuin kotiruoka. Erikan silmäkulmaan ilmestyi kyynel. Kukaan ei ole koskaan kehunut hänen ruokaansa tuolla tavalla. En edes minä.. Mentiin vielä nukkumaan. Ehdittäisiin nukkumaan parituntia.
Mun työt alkais vasta parin tunnin päästä. Kuulin olohuoneeseen asti Erikan yökkimisen. Tällä kertaa se juoksi melkein mun luo ilmoittamaan, että saatais ehkä kolmaskin lapsi. Hymyilin. Yläkertaan pitää sit rakentaa vielä kaksi huonetta Milon huoneen lisäksi.
Puhelin soi ja koska Erika joutui juoksemaan takaisin vessaan.
-Daniel Hovac. Se oli lääkäri. Mun tulokset oli tullu.
-Selvä...Kiitos.. Kyllä. Näkemiin.
Ei hitto.. Tää ei tuu päättymään hyvin..
..
..
..................................................................................................................................
(Daniel)
..
..
..
Lääkkeet auttaisivat, mutta en halua että elämäni jatkuisi vain lääkkeiden avulla.
Sitä paitsi ne ovat vahvoja lääkkeitä.
...
Hiukset lähtisi...
...
Sitä en halua, rakastan hiuksiani.
...
Leikkaus olisi yksi vaihtoehto...
...
Mutta vain muutama prosentti selviää leikkauksesta...
...
Sairaalassa on jonotkin, en pääsisi heti leikkaukseen...
...
Erika pelkää...
...
Niin minäkin
...
Mutta en niin paljon kuin hän...
...
Haluisin armokuoleman, mutta niitä ei anneta...
...
Miksiköhän...?
...
...
...
Ilta oli tavallinen. Ulkona oli koleaa. Erika maalasi, kun minä etsin asuntoja. Kaukana kaupungin vilskeestä.
Lapset katsoivat uutisia. Se oli harvinaista. Yleensä he riehuivat keittiössä.
Uutisissa mainittiin, että joku nuori etsivä tai sellainen, aikoo avata jutun Rosswellin murhasta. Sitä ei olla selvitetty. Erika onnistui peittämään jälkensä.
Erika lopetti maalamisen ja käveli television luo. Hänen ilmeensä oli ollut tulkitsematon.
Hetken hän katsoi uutisia. Lapset kuuntelivat korvat hörössä, mitä mies telkkarissa sanoi.
-Koulubussinne tuli. Erika sanoi ja sammutti television. Milo ja Annie loivat häneen murhaavia katseita ja kävelivät bussin luo. Erikan työauto tuli hakemaan häntä. Toivotin hänelle hyvää työpäivää.
Löysin Smallvillestä sopivan talon meille. Siinä oli oma rantakin. Juuri siitä olimme unelmoineet. Pankista oli otettu aikasemmin lainaa.
Soitin kiinteistövälittäjälle. Talo oli meidän. Kylä oli pieni, kuulemma.
Kävelin makuuhuoneeseemme ja nostin kuopuksemme, Aidan, syliini. Hän oli Annien kopio. Hymyilin pikkuiselle. Kuinkakohan kauan saan pitää tätäkin sylissäni. Hän kasvaisi nopeasti.
Vaikka ulkona olikin kylmä, menin sinne silti. Katsoin uima-allastamme. Sen vesi ei ollut enään lämmintä. En minä uinut siinä kuin kerran.
(Hyvämuistisena unohdin pistää korvaavantaivaan "päälle")
Istahdin aurinkotuoliin. Aika hassua. En ole ikinä polttanut, mutta nyt kun en saisi polttaa niin minun tekee mielei. Katsoin taloamme. Se oli mustalammas tämän kaupungin taloihin verrattuna. Se oli pieni ja ahdas. Katsahdin oikaella ja näin koulubussin hidastavan vauhtia. Nousin ylös ja menin lapsia vastaan.
Tyäautoni kuski? Tai sitten tämän kaksoisveli. Ainakin tällä oli yhtä ruma nenä.
..
..
Illalla keittiössä kerroimme lapsille, että muuttaisimme pois kaupungista. Pelkäsin kauheata raivonpurkausta.
Erika selitti tarkoin minne muuttaisimme, minkälaiseen taloon, kuinka isot huoneet tulee, oma ranta. Hän kertoi niin monta positiivista asiaa, ettei tulisi ihan hirveätä huutamista.
Mutta meidän molempien yllätyksestä Milo ja Annie ottivat asian hyvin. Eivät kysyneet miksi vaan kuinka nopeasti. Olin iloinen, että he olivat innoissaan asiasta.
..
..
Talomme oli kolmekerroksinen. Ylimmässä oli vain Milon huone ja parveke. Puutarha ei ollut vaikeahoitoinen. Olimme tyytyväisiä uuteen kotiimme.
Naapuritkin tulivat tervehtimään meitä. Erika sai ensimmäisen ystävänsä Rouva Milleristä.
He juttelivat lapsista, koulusta, häistä, lapsista, kaikesta mahdollisesta.
He innostuivat hirveästi siitä, että molemmilla oli saman ikäiset pojat.
Rouva Miller kertoi koulun opettajista, kaupan myyjistä ja taas opettajista.
Seuraavaksi Erika sai Rouva Normanista Ystävän.
Rouva Normanilla oli saman ikäinen tyttö kuin meiän Milo. Ihme etteivät naiset sopineet lasten häitä jo nyt.
Sain minäkin ystävän, Herra Millerin. Käyttää aivan varmasti meikkiä.
Herra Miller puhui todella paljon ja oli todella hidasälyinen.
Hän nauroi jopa omille jutuilleen, mutta en välittänyt.
Olin hieman hämilläni nähtyäni koulubussista nousevan kaksi vierasta tyttöä. He olivat Annien kanssa samalla luokalla. Tyttö sai heti ystäviä. Huomasin, että moni tästä kylästä on ruskeahiuksisia.
Annie jutteli kaverinsa kanssa koko ajan ja Erika jutteli Rouva Normanin kanssa.
Aidan syntymäpäiväkin koitti pian. Olin onnellinen, että näin ainakin taaperoajan häneltä. Kuolema kolkutteli jo ovella.
..
..
(Erika)
Ihmettelin joskus, että miksi meille ostettiin syntymäpäiväkakku vaikka kukaan ei syönyt sitä. Rupesin tiskaamaan kakkulautasta (ja kakun) kun Milo hiippaili taakseni.
-Äiti, miks iskä ei syö enää juuri mitään?
Kysymys yllätti minut täysin. Yritin sepittää jotain "Hän pärjää vähällä".
Milo katsoi minua mitään sanomatta. Taisi huomata, että valehtelin.
-No miten eka päivä koulussa meni? Salakavalsti vaihoin puheenaihetta.
-Joo, ihan hyvin, mutta älä vaihda puheen aihetta. Fiksu poika mulla. Passitin kuitenkin Milon hampaanpesulle. En kuunellut vastaväitteitä.
Daniel luki Milolle iltasadun. Annie oli mennyt aikasemmin nukkumaan ja saanut silloin iltasatunsa.
Juttelimme yhdellä parvekkeellamme. Daniel oli laihtunut, kuihtunut. Tosin ei sitä ihan heti huomannut kasvoista. En kuullut mitä Daniel sanoi, olin omissa ajatuksissani.
-..Oliko hyvä idea sittenkään lukea iltasaduksi sen dekkarin, jossa oli pari murhaa? Mitä?!
..
..
..
..Plaa plaa... plaaplaaplaaplaa...
"Ei ole tilaa"
"Kyllä hän pärjää vielä pari kuukautta"
Oli ihme etten mennyt kuristamaan kaikki ne lääkärit, joille soitin. Tapaamatta edes Danielia he totesivat tämän kyllä jaksavan vielä pari kuukautta. Meinasin hypätä kattoon kun keittiöstä kuului yskimistä.
-Antteeksi, jos säikähdit, mutta murot meinas mennä väärään kurkkuun. Huokaisin, olen hermoheikkona.
Oli jo ilta, kun istutin Aidan potalle. Milo ja Annie olivat Milon huoneessa leikkimässä. Alhaalta kuului kauheaa yskimistä. Kävelin rappusille katsomaan mikä nyt oli hätänä.
Näky ei ollut erityisen kaunis. Juoksin puhelimelle ja soitin Rouva Millerille, että tulisi katsomaan hetkeksi lapsia, kun minä veisin Danielin sairaalaan.
Yö ja puolet seuraavasta päivästä oli mennyt sairaalaassa. Lääkäri oli käskenyt minun mennä takaisin kotiin, he kyllä ilmoittaisivat kun jotain selviäisi. Oli puoli seitsemän illalla ja lapset oli ylhäällä Milon huoneessa.
Puhelin soi. Vastasin. Se oli lääkäri. Hän sanoi suruvalittelunsa. Daniel oli kuollut. Olin hetken jossain transsissa. Suljin puhelimen. Sitten purskahdin itkuun.
Kun olin saanut koottua itseni, kutsuin lapset alas. He istuivat sohvalla ja juttelivat jotain koulu juttuja. Rykäisin ja he katsoivat minua. Kerroin, miksi Daniel ei ollut täällä. Kerroin, että nyt oli vain me neljä.
Annie juoksi itkien huoneeseensa.
Milo oli jonkinlaisessa shokissa. Hän istui liikkumatta sohvalla.
Sitten hän nousi ja halasi minua.
-Älä itke, äiti. Kyllä kaikki vielä järjestyy. Nyt meinasin purskahtaa itkuun Milon sanoista. Poika oli kultainen kun jaksoi lohduttaa vanhaa äitiänsä, vaikka itsekin aivan maassa.
Aida ei tietysti tajunnut tilannetta vielä kunnolla. Halasin häntä ja itkin.
Kuulin seinän toiselta puolelta Milon hiljaista, surullista soittoa.
Toisella puolella Annie ei itkenyt enään. Kyyneleitä ei tullut enään. Nyt hän katsoi vain ulos ikkunasta tähtiä.
Hautajaiset tuli ja meni. Daniel sai hautapaikkansa meidän pihaltamme. Se oli ollut hänen toiveensa. Siten hän saisi olla meidän lähellämme.
..
..
Pari viikkoa myöhemmin oveen koputettiin ja menin avamaan, olinhan vain kahden Aidan kanssa.
-Matt Smith, päivää. Tutkin sitä entisen poikaystäväsi murhaa.
Vai hän siis avasi jutun.
-Asun tuossa parin kadun päässä.
Hienoa. Upeaa. Valitsit harvinaisen upean päivän tulla kuulustelemaan.
-Voinen kysyä pari kysymystä?
-....
-Kysyn nyt suoraan, ettet vain olisi itse tappanut entistä poikaystävääsi Tomia?
Päässäni napsahti.
-EN! Mieheni kuoli pari viikkoa sitten keuhkosyöpään ja te tulette kyselemään exästäni.
Etsivä lähti. Kehuin itseäni. Olin onnistunut säilyttää malttini hyvin. Siis, etten tappanut häntä. Podteljooni tuijotti minua. Oli varmaan kuullut keskustelun. Näytin naiselle kansainvälistä käsimerkkiä ja kävelin sisälle jättäen järkyttyneen posteljoonin ulos.
..
..
Manasin alimpaan helvettiin Matt Smithin.
..
................................................................................................................................................................................
..
..
..
(Erika)
-Kas, tekö taas?
-Kyllä, haluaisin jutella vähän.
-Mistäköhän tällä kertaa?
-Miehenne kuoli tässä jokunen aikaa sitten.
-Kyllä, keuhkosyöpään.
-Lääkärit ovat lahjottavissa..
-??
-Teillä on hieno uusi talo, maksoi varmaan maltaita..
-Maksoihan se, jouduimme ottamaan lainaa. Maksan sitä nyt huonoilla tuloillani. Sellaista se on kolmenlapsen äitinä, herra Smith.
-Krhm...Aivan.. Tapaamme vielä, minulla on muuta menoa nyt..
..
..
-... Olen samaa mieltä, opetus vain huononee eikä lapset opi mitään. Ei niin minkäänlaista auktoriteettiä...
Juttelin rouva Millerin kanssa puhelimessa. Olin saanut hänestä todella hyvän ystävän. Hänen poikansa onkin vuotta vanhempi, kuin Milo. Pojat ovat siltikin hyviän ystäviä. Nigel on itseasiassa Milon ainoa ystävä koko kylässä.
-.. Ei alakuolukaan ole yhtään parempi. Opettajat opettavat ihan vääriä juttuja.. Ainakin verrattuna meidän aikaan.. Totta. Mutta Mirella, minun pitäisi lopettaa, työt alkaa.. Niin, onhan se raskasta.. vieläpä niin huono palkka. Ihanko totta? No kysyppä häneltä. kiitos, heippa.
Suljin puhelimen ja vaihdoin vaatteet.
Lämmin elokuu. Täällä ei olekaan kunnon talvea, ihme suorastaan jos lunta sataa. Tosin elokuussa ei yleensäkään sada lunta. Toimittajan leivissä ei ole hääviä ola. Onneksi Mirellan tutulla olisi vapaa paikka sihteerin leivissä. Ei työvaatteita, vihaan niitä..
Illalla Milo teki meille spagettia. Aida suhtautui siihen tietoon vähän varauksella. Tyttö oli saanut kasi puolen kokeesta ja kertoi nyt innoissaan koulupäivästä. Hänelläkään ei tuntunut olevan juuri yhtään kaveria, toisin kuin Anniella.
Lämmin merituuli puhalsi avonaisesta ovesta sisään. Jompikumpi tytöistä oli todenäköisesti unohtanut pistää oven kiinni. Mirellakin soitti. Sain sen sihteerin paikan. Leppoinen työ, kuulemma. Työajat ovat sopivia minulle ja palkkakin parempi.
..
..
(Milo)
Lauantai. Vihdoinkin. Äitikin lupasi, että kun olen hoitanut puutarhan, saan lähteä Nigelin kanssa kaupungille. Harmi vain, että meillä on paljon karsittavia pensaita. Huomasin jonkun oranssihiuksisen naisen kävelevän meille.
Rupesin siistimään lisää pensaita, enkä välittänyt naisesta. Halusin saada tämän vain loppuun ja mennä kaupungille. Naisen korkokengät kopisivat. Ei edes tervehtinyt, luuli varmaan joksikin työläiseksi..
Kuulin ovikellon soivan. Nainen ei tuntunut välittävän yhtään mun läsnäolosta.
Äiti tulikin nopeasti avamaan oven.
- Hei, olen Alice Wood. Ajattelin tulla tervehtimään teitä, olettehan uusi täällä.
-hei vain, Olen Erika. Olemme kyllä uusia, mutta..
-Tiedän, tulin vähän myöhässä. Mutta olen ollut matkoilla ja työt pitävät kiireisenä, etten ole ehtinyt tulla tervehtimään..
-No, tulkaa sisään..
Huoh, enään yksi pensas ja sitten olen valmis.
Saatuani pihatyöt loppuun, menin suihkuun. Kävelin äidin ja hänen vieraansa ohi kylpyhuoneeseen.
-Teillä on kyllä hieno talo.
-Kiitos.
-Montakos lasta tiellä on?
-Kolme..
Siinä ne sitten jutteli. Ehdin käydä suihkussa ja jouduin taas loikkimaan heidän ohi hakemaan puhtaita vaatteita.
-Montako kerrosta tässä onkaan?
-Kolme...
Vieläkö ne puhuu talosta...? Mitä ihmeellistä tässä on?
Äiti selitti sit jotain kokkaustaidoistaan. Niistä riittääkin puhuttavaa.. Tämä Alice ei vaikuttanut kovinkaan kiinostuneelta äidin jutuista.
-Hei äiti, mä meen nyt.
-Selvä, älä rieku nyt yli puolenyö...
-Een..
Ulos, pois tästä talosta. Alicen hajuvesi oli niin voimakas, että koko olohuone haisi siltä ja pääni tuli kipeäksi siitä.
..
..
Nigel vei minut johonkin "nuoriso"paikkaan. Oli siellä kyllä vanhuksiakin.
Paikka oli ihan jees. Nigel yritti piristää mua kutittamalla kyljistäni. Ja mä kutian vielä tosi helposti.
Nigel meni baaritiskille ja mä seurasin. Se tilas jonkun erikoisjuoman, en saanu nimestä selvää. Ite en aikonu ottaa mitään. Sit joku Nigelin luokalta tuli paikalle ja kutsu sen luokseen. Mä jäin yksin, mut vain hetkeks.
Mun viereen tuli tyttö, joka esittäytyi Ewelyniksi. Oli kuulemma mun rinnakkaisluokalla. En ehtiny kysyy siltä mitään, ku Nigel ilmestyi taas ja Ewelyn kiiruhti pois. Nigelin ilme oli aika.. mustasukkainen?
Illalla, tai oikeastaan yöllä, me käveltiin takaisin kotiin. Nigelhalus saattaa mut kotiin. Mun oli pakko kysyy siitä sen ilmeestä baarissa.
-Mikä ilme mulla oli muka? Ainahan mä näytän siltä..
-Hah, et kyllä näytä.
-Noo.. Mä en kato oikein tykkää siitä Ewelynistä. Se on kuulemma kova jätkien kierrättäjä..
-Ookoo..
-Mut älä pelkää, ei se sun sydäntä särje..
-Häh?
-Kerron joskus.. Öitä, muru.
-Öitä, paviaani...
..
..
Aamulla äiti oli laittautumassa työpäiväänsä varten eteisessä. Se on sunnuntaisin joskus töissä ja mä joudun pitää sillon taloa pystyssä.
..
Sunnutait on lyhyitä päiviä. En ees huomannu, kun äiti palas jo kotiin.
Illalla menin siskojen kanssa rannalle. Mun piti olla vahtimassa, ettei niille käy mitenkään. Katselin hiljaisena aaltoja ja kuuntelin Annien ja Aidan juttuja selän takana. Ne rakens hiekkalinnaa.
Annie sai mut innostuu hiekankaivamisesta aarteen toivossa. Aidaa ei voinu vähempää kiinostaa koko homma. En kyllä itekkään tiiä, miks mä kaivoin hiekkaa??
Aida kipitti sen jonkun ihme karusellin luo ja mä jäin oottaa Annieta. Sen sormeen tarttu rapu. Hetken se katto sitä rapua tyhmänä, kunnes vihdoinkin hoksas et hei, täähän sattuu.
Sit Annie rupes pomppimaan, mä en tehny mitään. Katoin itekki hetken hölmistyneenä siskoa.
Annie hiero hetken sormiaan saatuaan ravun irti ja sit me mentiin yhessä Aidan luo.
Tytöt kiipes sen vekottimen kyytiin ja mä koitin antaa niille kovat vauhdit.
Sain mä aikaseks ihan kivat vauhdit. Aida ja Annie rupes huutaa kilpaa innosta.
Sit iteäki rupes vähän lapsettaa, joten hyppäsin kyytiin. Aida huus jotain maailman parhaasta isoveljestä. Oli meillä kyllä hyvät välit.
Oli hauskaa.
..
..
......................................................................................................................................................
..
..
Pimeässä yössä kuuluvat hiljaiset askeleet. Kello on 23.45, kun nuori teini poika saapuu kaveriltaan kotiin.
Huolehtivainen äiti valvoo niin kauan kunnes poika astuu ovesta sisään. Toruva katse, mutta lempeä hymy ilmestyvät lopulta äidin ilmeettömille kasvoille.
Viikonloppu on edessä, silloin voi nukkua pitkään ja valvoa myöhään. Nuorukainen kiipeää portaat ylös äitinsä valvovan katseen alla.
...
..
.
(Milo)
Mä olin viemässä lehtiä pois, kun Ewelyn asteli meiän pihalle.
-Moi Milo, tiesitkö, et sä oot aika syötävän suloinen?
Miten jotkut pystyy puhuu noin suoraan? Punastuin ja Ewelyn tais huomata sen.
Siinä se rupes lepertelee jä lähesty mua koko ajan. Hitaasti mä hivuttauduin taaksepäin. Äkkiä Ewyn ilme muuttu kertaheitolla.
Vilkaisin sivulle ja näin Nigelin. Ewy katto tätä kuin jotain spitaalista..
Nigel ei välittänyt Ewyn ilmeistä mitään, ei välittäny koko ihmisen läsnäolosta. Ewy lähti pois loukkaantuneena keskeytyksestä.
Sit Nigel katto mua vähän harmistuneena.
-Enkö mä sanonu, et pysy kaukana Ewelynistä?
Luoja.. On ihan kivaa, et Nigel aattelee mua ja mikä on mulle parasta, mut ei kai se voi päättää keiden kans mä vietän aikaa?!
-Älä revi pelihousujas! Etkä sä voi päättää keiden kans mä oon...
-..No en, mut...
-Mutta mitä?
-Noku toi Ewelyn on sellanen... totaa..
...
(Erika)
Kuuntelin ikkunan takana, kun pojat riitelivät jostain. Kaikesta en saanu selvää, mut sen tiesin, et Milo oli surullinen.
Nigel lähti, hän oli kuiskannut jotain Milolle. Varmaan jotain ilkeää. Suututti.
Minua suututti niin hemmetisti. Tunsin, kuinka raivo nousi taas pintaan. Oli siinä hillitsemistä.
Milo käveli hiljaa rappusia ylös. En nähnyt kuin vilaukselta hänen kasvonsa.
Hän näytti aika apealta.
Pian kuulin Milon kitaran äänen. Hän purki tunteitaan yleensä rakkaaseen soittimeensa.
Itse siivosin pöytää. Raivo kasvoi sisälläni. Tunsin kuinka viha nousi pintaan yhä enemmän ja enemmän. SE pääsee kohta valloileen.
..
.
Raivo kasvoi. Mietin iltaa. Tunsin jo raivon ottavan valtaa minusta.
Illalla auringon laskiessa lähdin kävelemään Millereiden taloa kohti.
Onneksi Millereiden pihassa oli isoja kiviä. Näin juuri sopivasti yhteen huoneeseen, jossa oli maahan asti olevat ikkunat. Ja vieläpä aukinaiset. Ketään ei näkynyt, niinpä lähdin kävelemään huonetta kohti.
Kävelin hiljaa, mutta reippaasti huoneeseen.
Sisustuksesta päätellen huone oli Nigelin. Taiteelinen poika nähtävästi... Vaatekaapin vieressä oli sermi kuin tilauksesta. Se olisi mainio piilopaikka.
Vaatekaapin vieressä oli golf maila. Olinkin kuullut, että herra Miller käy joskus Nigelin kanssa golfaamassa.
Pian aurinko laski kokonaan ja tuli ihan pimeetä. Viereisestä huoneesta kuului ääniä, mutten saanut mitään selvää.
Sitten se iski.
Aloin epäröidä.
Mitä jos tapan poikani parhaan kaverin?
Entäs jos he ovatkin jo saaneet riitansa sovittua?
.....Raivo oli kuitenkin jo vallassa...
Huoneen ovi avautui ja kuulin askeleita.
Jalkani hiipivät Nigelin taakse.
En halunut.
Mutta jalkani eivät totelleet.
Nigel käänsi päätänsä. Onneksi oli pimeää ja olin sen verran varjossa ettei hän nähnyt minua. Käteni eivät totelleet minua.
Ruumiini oli Raivon hallussa, vaikka yritin estellä sitä. Sain sentään vähennettyä voimaa juuri ja juuri, kun mailan pää osui Nigelin kasvoihin.
Lähdin juoksemaan pois. Takaani kuului Mirellan säikähtynyt huuto ja Nigelin sadattelut. Ei tainut käydä kovinkaan pahasti, jos poika pystyi noinkin paljon kiroilemaan...
Päätin juosta kiertotietä kotiin.
..
Mitä olen mennyt tekemään?
..
Olin viimeinkin kotona. Teki mieli itkeä. Kuinka typerä olenkaan. Liian ylihuolehtivainen. Olisi ollut järkevämpää kysyä Milolta ja antaa tämän hoitaa asian. ei minun olisi pitänyt sotkeutua tähän... Mutta hyvähän se on sanoa nyt näin jälkikäteen.
Sisältä paistoi valo. Oliko lapset vielä hereillä? Tajusin, etten ollut sanonu heille mitään lähtiessäni. Olempa minäkin nyt hyvä äiti..
Astuin eteiseen ja näin, kun Milo oli tehnyt ruokaa ja kantoi sitä nyt pöytään. Annie oli siinä nuuskuttelemassa herkullista tuoksua ja oli levinnyt eteiseen asti.
-Moi äiti, tuutko syömään? Hymyilin ja nyökkäsin.
-Äiti muuten, missä sä olit? Milo kysyi. Anniekin käänsi kysyvän katseensa minuun päin.
-Tuota noin.. Menin lenkille ja tapasin siellä yhden kaverini. Menin sitten hänen luokseen kahville ja jäin suustani kiinni ja ja... taisin unohtaa ilmoittaa teille.. Höpötin yhteen pötköön.
-joo, niin taisit.
-Mutta ihan hyvinhän te olette varmaan pärjänny.. vai?
-Toki
-Joo
-Mitä sä oikein meistä luulet?
Saan kait kiittää onneani, ettei minun lapseni nahistele koko ajan keskenään..
...
..
.
(Annie)
Aamulla olin kattomassa telkkaria kaikessa rauhassa. Mä en jaksanu vaivata päätäni äidin outoon käyttäytymiseen. Ehkä sillä on vaihdevuodet ja se saa siks outoja päähänpistoksia..
-Annie, voisinks mä kattoo äkkiä säätiedotuksen?
-Joo..
-Tack
-..Kolmoselle..
Milo on aika kiltti. Se ei suutu ikinä kunnolla. Mitä mä oon kuullu ja nähny mun kavereiden veljistä niin ne suunnilleen varastaa kaukosäätimen ittelleen, mut Milo pyytää aina.
-...Smallvillessä on tapahtunut murhayritys. Nigel Millerin kimppuun hyökättiin edellisyönä hänen omassa huoneessansa. Hyökkääjä ei nähty. Lisä tietoa.........
Ja sitten päivän sää...
Milo pinkaisi pystyyn ja lähti juoksemaan kohti ovea. Mä epäilen, et Milo on vähän ihastunu Nigeliin...
Sohvalta näki hyvin, kuinka Milo oli vähällä törmätä naiseen.
-Anteeks kamalsti, mä en huomannu.. veikka änkytti.
-Voi, ei se mitään.
Samassa äiti pelmahti paikalle.
Alice, mitä sinä täällä?
-Äiti, mä meen. Moikka.
-Heippa.
Vilkaisemattakin tiesin Milon juoksevan tuhatta ja sataa Nigelin luokse.
-Kuulitko jo Nigel Millerin "onnettomuudesta"?
-En, mitä on tapahtunut?
-Murhayritys, poika selvisi pikku ruhjeilla. Pääsi sairaalastakin tarkistuksen jälkeen ja on nyt kotona. Tosin hänen vointiansa vielä vähän tarkkaillaan.. Kaikkea tuokin nainen tietää..
-Annie, siivoaisitko keittiön tasot? Äiti pyys heti kun ilmestyin huoneeseen.
-Tyttäreni..
-Hän näyttääkin sinulta.
-Mistä kuulit siitä Nigelin murhayrityksestä?
Nainen olii jotenkin ärsyttävä. En itedä, millä tavalla, mutta... Ainakin hän tuntuu olevan hyvin perillä asioista..
Yritin soittaa Lisalle, mut eihän se blondi voinu vastata. Kai mun oli sitten pakko mennä siivoamaan niitä tasoja..
Ärsyttävää...
...
..
.
(Milo)
Olin juossu melkein koko matkan Nigelille. Poliisi auto oli vielä pihassa.
Toivoin Nigelin olevan kotona, eikä sairaalassa.
Rouva Miller tuli avaamaan.
-Kas hei Milo. Tulit varmaan katsomaan Nigeliä?
-Päivää, kyllä tulin. Isä sanoi aina, että naisille piti olla kohtelias. Eli piti pysyä muodollisuuksissa, vaikka kuinka olisi huolissaan..
-Tule sisään, hän on huoneessansa.
Tunsin Nigelin vanhempien katseen selässäni. Astelin tottuneesti Nigelin huoneeseen.
Nigelin huone oli aina yhtä sotkuinen. Hän ei jaksanut ikinä siivota maalia pois lattialta..
Musta silmä, ei pahempaa..? menin istumaan Nigelin viereen.
Hetken oli hiljaista. Nigel tunsi miettivän sanojaan tarkasti. Kai hän oli vielä pahoillaan eilisestä riidastamme, mutta annoinhan minä hänelle anteeksi llalla..
-Sinulla on vieläkin ikkunat auki sepposenselälään, vaikka tänne hyökättiin eilen ilallla.. Aloin saarnata. Nigel ei sanonut mitään, teki vain tyhmiä ilmeitä.
-Eikö sinulle tullu mitään muuta kuin musta silmä?
-No, aivotärähdys..
-Miten he antoivat sinun tulla kotiin sairaalasta. Luulisin, että he olisivat pitäneet sinut ainakin yön yli..
-Uhkasin tehdä kapinan..
-Ei siis pahempaa..
-Ei.
-Hyvä..
-Olitko huolissasi?
-Kyllä, olethan paras ystäväni..
-Niin..
-Mitä?
-Tuotaa.. Siitä ewelynistä..
-Älä taas ala.. En minä ole ystävystymässä hänen kanssaan..
-Hyvä...
-Kui?
Nigel nousi ja meni ikkunan eteen. Hän katsoi ulos.
-Totanoin...
-Mä haluaisin kertoo sulle yhen jutun..
...
...
...
...
............................................................................................................................................
..
.
.
(Milo)
Kun tulin kotiin Nigeliltä, tuli äiti vihaisena vastaan ovelle. Hän saarnasi siitä, etten ollut ilmoittanut mitään, minnen menen ja milloin tulen. Omasta mielestäni olin sanonut äidille, että menen Nigelille, mutta hän oli varmaan ohittanut sen tyystin.
Annie sai tehdä tänään ruoan ja mä jouduin kitkemään rikkaruohot kasveista. Kuulin askeleita takanani ja heleän äänen.
Ewelyn oli tullut taas kylään. Kävelin hänen luokseen.
-Puutarha töissä? nyökkäsin vastaukseksi. Olihan Ewelyn ihan sievä, mutta...
-Mitäs sä täällä? kysyin.
-Ohikulku matkalla. Olen menossa Sallyn luo, joten päätin moikata, kerran kun menen ohi. Ewelyn vastasi mulle ihan kuin se ois päivänselvä juttu. Tietääkseni Sally asui toisessa suunassa, joten miksi Ewelyn kiertäisi tätä kautta?
-Oli mulla kyllä ihan asiaakin... Ewelyn kuiskasi. Hän tuli lähelle. Liian lähelle.
-Mä pidän susta! Täh?! Mä toljotin Ewelyniä suu auki ja silmät suurina. Sit se lähti sanomatta mitään.
Lopulta mä sain itseni liikkeelle. Mä inhosin tällaisia tilanteita. En edes tiedä, pidänkö Ewelynistä vai enkö? Naiset ovat niin hankalia...
Iltapalalla oli hiljaista. Jokaisella oli omat murheensa. Äidin murhe oli se, että kahenpäivän päästä on se päivä, jolloin isä kuoli. Annien ja Aidan murheita mä en kuitenkaan tienny, mut sen kyllä näki niiden naamasta, jos niitä ärsytti joku.
Annielle jäi astioiden tiskaaminen tällä kertaa. Ei se sitä kuitenkaan näyttäny haittaavan. En tiedä...
Äiti meni nauttimaan kylvystään. Ne kaikki kylpyvaahdot haisi rappusille asti. Onneks mun huoneessa on ikkuna auki, jos se haju leviää sinne asti. Mä mietin Nigeli ja sitä, mitä se oli sanonu mulle.
Se sano pitävänsä musta enemmän kuin ystävästä.
Vaihoin yöpukuun ja menin parvekkeelle katsomaan tähtiä ja aaltoja. Enemmän kyllä tähtiä. Mun pää oli ihan sekaisin.
...
(Annie)
Rasvasin jalkojani, kun ne oli taas kuivat. Sormet oli ihan mähläsiä rasvasta. Mä mietin huomisia bileitä. Lisa pitää ne ja on kutsunu paljon porukkaa sinne. Myös mut. Ja Filipen. Mä oon niin ihastunu siihen. Mut niin on Lisakin. Lisalla on se etu, et sillä on rahaa, mulla ei oo mitään.
Aamu oli ihan harmaa. Milo oli jo syömässä aamiaista. Mä näin sen ilmeestä, että sitä vaivas joku. Ilmeet kertoo paljon.
Milo katsoi tyhjyyteen. Se tais ajatella jotain tosi ankarasti. Heiluttelin kättä sen silmien edessä, mut ei mitään reaktiota.
-MILO! karjasin.
-Mitä mietit? kysyin.
-Mietin, että miten sinä mahdat ehtiä kouluun ajoissa, jos rupeat vasta nyt syömään ja bussi tulee kymmenen minuutin kuluttua. Milo naurahti. Minäkin naurahdin. Se oli kyllä totta, en ehtinyt syödä leipääni loppuun, ennekuin bussi saapui hakemaan meitä.
...
(Erika)
Työpäivä jälleen. Sihteerin tylsiä hommia, mutta olihan sitä rahaa jostain saatava. Puhelin soi takanani ja keskeytin peilaamiseni.
Mirella oli soittanut. Hän pyysi minua töiden jälkeen toiseen kaupunkiin humputtelemaan. Suostuin. Maiseman vaihto tekee hyvää, kyllä lapset pärjäävät yön yli kolmestaan.
Jouduin kävelemään töihin. Ilma oli raikas, kun vettä satoi. Autossa oli joku vikana, mutta herra Miller oli luvannut tulla katsomaan sitä kunhan ehtisi. Ajattelin matkaa Mirellan kanssa toiseen kaupunkiin. Hyppelin melkein työpaikalleni. Pomo katsoi minua ihmeissään saapuessani paikalle.
..
Töiden jälkeen vaihdoin vaatteeni ja peilasin jälleen kerran. Annie ja Milokin saapuivat koulusta juuri parahiksi.
Kaksikko suunisti heti telkkarille. Ihme, jos kumpikaan kuuli, mitä sanoin heille. Milo kyllä näytti nyökkäävän minulle hajamielisenä. Hymähdin ja lähdin Mirellan luo. Menisimme hänen autollaan.
....
(Annie)
Tänään olisi Lisan bileet. Ne alkais jo kolmelta ja kello oli kaks. Mulle tuli taas kiire. Kaivelin vaatteitani. En pitänyt niistä, tai ne eivät vain sopineet biletykseen. Olin jo vähällä painua Milon kaapille katsomaan parempia vaatteita, kunnes löysin mustan mekon, jonka äiti oli tilannut mulle postimyynnistä.
Laitoin hiuksiani vielä vähän paremmin peilin edessä. Peiliriippuvuuden olin selvästikin perinyt äidiltäni.
Kävin ilmoittamassa Milolle, että lähtisin nyt Lisalle. Hän pelasi pleikkaria ja näytt siltä, ettei olisi kuunellut yhtään.
Ulkona satoi vieläkin vettä. Onneksi matka ei ollut pitkä ja olihan mulla sateenvarjo.
...
Lisan koti oli suuri ja hieno, tosin minä pidän enemmän omasta kodistani.
Astuin sisälle. Takkeja roikkui naulakosta ja joku oli jättänyt sateenvarjon auki lattialle.
Lisa käveli luokseni. Katselin samalla ketä muita oli paikalla.
-Annie, muru. Sä tulit. Lisa tervehti narisevalla äänellään.
-Toki, miksen ois tullu?
-No aattelin, ettei sun äitis antais tulla arki-iltana tänne.
-Ei se oo kotona tänään.
-Ota ihan vapaasti juomia, iske poikia ja tanssi, muru. Lisa jatkoi ja lähti juttelemaan muille tyypeille.
Näin Filipen huoneen toisessa päässä. Lisa ei ollut hänen lähellään, joten mulla ois hyvät mahkut päästä juttelee Filipen kanssa.
Kävelin Filipen luo näyttäen mahdollisemman rennolta.
-Mitä sä täällä yksin erossa muista? kysyin Filipeltä päästyäni hänen luokseen.
-Ai, soitin äsken tyttöystävälleni ja halusin puhua rauhassa ilman muiden riehuessa vieressä. tyttöystävä??
-Ai, onko sinulla tyttöystävä? Onnea. Hymyilin iloisena. Onneksi osasin näytellä paremmin iloista, kuin Milo. Hän oli surkea siinä.
-Kiitos.
-Kauanko olette seurustelleet?
-Kohta vuoden, suunniteltiin miten vietettäisiin vuosipäivää. Vuosipäivää... Huomenna on se päivä, joilloin isä kuoli...
Äkkiä Lisa oli ilmestynyt viereeni.
-Annie, meidän pitäisi puhua vähän tietyistä asioista. hän sanoi äänensä naristen erittäin uhkaavasti.
Kävelimme Lisan kanssa syrjäään.
-Okei, Annie, teen asian mahdollisemman yksinkertaiseksi. Filip on mun! Mä aion saada hänet mun poikaystäväkseni...
-Sillä on jo tyttöystävä..
-Mitä?!
-Kysy vaikka ite... Lisa katto mua hetken hämmentyneenä ja kiiruhti Filipen luo.
Mua rupes kuitenkin ikävystyttämään ja päätin lähteä kotiin sanomatta kellekään mitään. Ei niitä kuitenkaan kiinostais mihin mä oon menossa.
Pimeällä oli pelottavaa kävellä yksin kotiin ja mietin, olisiko pitänyt soittaa Milolle, että tulis hakemaan. Takaisin ei kuitenkaan enään viitsinyt kääntyä..
...
(Milo)
Istuin huoneessani kirjoittamassa ylös Ewelynin ja Nigelin hyviä- sekä huonojapuolia ylös. Eilen illalla olin nähnyt ikkunasta Annien melkein juoksevan kotiin. Häntä oli pelottanut kävellä yksin pimeillä kaduilla. Tänä aamuna äiti oli tullu takaisin kotiin ja oli pirteä.
Istahdin sängylleni. Olin tutkinut tunteitani ja tiedän, mitä ja kenet haluan...
....
(Annie)
Katselin peilistä itseäni. Olin leikannut hiukseni ja äiti oli tuonut uudet vaatteet kaupungista. Pidin niistä, äidillä oli hyvä maku.
Siirryin koneelle. Olin tavannut tänään koulussa hyppytunnilla yhden mukavan pojan. Juttelin hänen kanssaan netissä. Hän oli mukava ja nauroin hänen jutuilleen.
...
(Aida)
Seisoin äidin kanssa isän haudalla. Isästä mulla ei oo mitään muistikuvaa. Mä kannoin kynttilän haudalle ja laskin siihen. Äiti itki mun vieressä hiljaa. Ei hän oo vieläkään toipunu iskän kuolemasta.
Mä halasin äitiä lohdutukseks. Milo sanoi kerran, että mä säästyin pahimmalta surulta, toisinkuin hän, Annie tai äiti.
....
...
..
................................................................................................................................................................
...
...
...
(Aida)
Mulla oli tylsää koulussa, koska kukaan ei halunnu olla mun kaa. Mä olin päättänyt, etten menis huomenna kouluun. Mut en mä yksinkään uskaltais lähtee mihinkään. Niinpä mä kysyin Annielta, et lähtiskö se mun kans kaupoille. Se katto mua vähän aikaan hämmentyneenä.
Mä selitin Annielle, miks halusin lintsata koulusta. Se näytti ymmärtävän asian pikkuhiljaa.
Kyllä se lopulta suostu, juuri parahiksi kun äiti meni ohi. Ei se onneks kuullu mitää.
Illalla mä sit maalasin taulua. Oon huomannu, että maalaaminen rauhoittaa mieltä. Milon kohdalla se on musiikki. Anniesta en tiedä, se vaan dataa ja dataa.
...
Aamulla mä otin kaapista vaatteet ja menin suihkuun. Matkalla kävin herättämässä Annien. Se on aina niin aamu-uninen.
Mä kävin vielä suihkussa ja menin uudestaan herättää Annien. Sit me ootettiin et äiti lähtis.
Kun äiti oli lopultakin lähteny, niin me mentiin kylälle jossa oli pari kauppaa.
...
Eka me tultiin johonkin vaatekauppaan. Se oli just rakennettu.
Annie iski tietysti silmänsä johonkin punahiuksiseen poikaan. Siinä ne jutteli, kun mä etin sopivia vaatteita. Annie huikkasi mulle, et ne menis pieneen kahvioon joka oli samassa rakennuksessa.
Mä löysin yhen kivan asun ja menin sovittaa sitä koppiin.
Mä kuulin sinne koppiin, kun kaks naista puhu Milosta. Ne puhu jotain siitä, et kun se viettää aikaa Nigelin kanssa, ja että Nigel olis homo. Mistäköhän ne sen tietää?
Mä kävin kattoo mun asua peilistä. Onhan tää kylä pieni ja ihmiset tietää heti melkein toisten salaisuudet. Mä kuuntelin lisää naisten keskusteluja. Ne vaan puhu paskaa Millereistä.
Sit mä ostin pari vaatetta ja menin kahvioon, missä Annie yritti tentata siltä pojalta sen puhelinnumeroa. Mä vinkkasin, et nyt lähettäis. Annie ei saanu puhelinnumeroa.
...
Seuraavaks me mentiin kahville.
Ja totta kai Annie löysi sieltä toisenkin miehen. Ja tälläkertaa hän sai puhelinnumeronkin.
...
Me tultiin kotiin puol 12 aikaan.
Eteisessä me kuitenkiin törmättiin Miloon. Hetken me tuijotettiin toisiamme kunnes Annie tivasi, miks Milo oli kotona.
- Tulin kotiin vasta kolmen aikaan yöstä, joten en jaksanu nousta kouluun. Te?
-...Käytiin kaupoilla...
Tietysti äitikin tuli just silloin kotiin. Hetken se katto meitä pahasti, kunnes käski pihatöihin.
...
Annie pisti pyykkejä narulle ja tuli sit auttaa mua haravoinnissa.
Milo siisti puutarhaa.
...
Illalla mä yritin udella Annielta, tietääkö se mitään Nigelistä, mut se oli liian keskittynyt dataamiseen. Siis mun piti mennä kysyy Milolta.
Ja kun mä kysyin Milolta, niin se anto hyvin epämääräisen vastauksen, et mun pää meni yhä enemmän sekaisin.
...
(Milo)
Aamulla mä ootin Nigeliä. Mä olin todennut, et välitän siitä tosi paljon. En vain ollu myöntäny sitä itselleni.
Kun Nigel saapui, mä kerroin sille, kuinka mä välitän siitä. Valitettavasti koulubussi tuli ja pilas meidän herkän hetken.
...
...
...............................................................................................................................................................
....
...
..
.
(Milo)
Kun Nigel muutti omaan asuntoon, se kutsu mut kylään. Sit pihalla se polvistu mun eteen. Ei välittänyt yhtään ohikulkijoista.
Nigel otti taskustaan kultaisen sormuksen. Tilanne oli todella siirappinen, mutta mä otin sen renkaan käteeni ja pistin sormeeni.
Hyppäsin Nigelin kaulaan, enkä välittänyt vaikka yks mies tuijottikin meitä paheksuvasti. En mä enään välittänyt ihmisten katseista ja siitä, mitä ne musta ajatteli.
Mä tunsin itteni onnelliseksi pitkään aikaan. Mä muuttaisin Nigelin luokse asuu heti, kun vaan täyttäisin 18. Se oli äidin vaatimus. Mun piti vaan oottaa kaks pitkää kuukautta.
...
Kun kaks pitkää kuukautta oli ohi ja muutin vihdoin Nigelin kanssa saman katon alle, tuli siskot meille kylään. Aida oli hetken katsonut Nigeliä ja Nigel oli katsonut takaisin.
Annie kyseli kuulumisia ja kertoi, mitä kotiin kuuluu.
Sain hänet kertomaan myös uudesta ihastuksestaan. Annie kertoi myös kylän juorut, vaikkei ne minua pahemmin kiinostaneetkaan.
Aida ja Nigel olivat siirtyneet sohvalle. Aida kyseli mitä ihmeellisempiä kysymyksiä. Lopulta kuitenkin tyttöjen oli mentävä kotiin ja rauha laskeutui asuntoomme.
Tosin rauha ei kestänyt kauan. Puhelin soi ja joku tyyppi rupesi utelemaan perheasioitani. Enimmäkseen äidistä. Vastasin lyhyesti kysyjälle, joka oli mies. Ainakin äänestä päätellen.
Jotkut kysymykset oli kyllä aika älyttömiä. Lopulta se lopetti utelemisen ja sulki luurin. Nigel vain maalasi ja maalasi.
Lopetettuani puhelun katsoin ulos ikkunasta merelle. Haluaisin asua lähempänä merta, mutta ehkä se on mahdollista, kun tarpeeksi kauan säästää rahaa...
...
(Erika)
Se aamu lähti käyntiin kuten tavallisestikkin. Olin järjestänyt työni niin, että lähdin töihin vasta kun tytöt olivat nousseet koulubussiin.
Kun mä tulin töistä, mä näin Annien juttelevan jollekin pojalle. Niillä ei näyttäny juttu oikein luistavan, mutta olin päättänyt, etten puutu lapsieni suhdesotkuihin. Elleivät he itse pyydä minulta neuvoja tai jotain...
Kuitenkin vilkaisin ikkunasta, niin heillä näyttikin menevän ihan hyvin.
Sit illalla Annie toi pojan mun eteen ja esitteli meiät toisillemme. Pojan nimi oli Masamoto tai joku sellainen.
Stalkkasin sitten vielä vähän, kun Annie hyvästeli pojan. Ei sitten jäänyt yöksi, ei...
Sänkyyn mennessä mä mietin Annien suhdetta. Poika vaikutti ihan kunnolliselta, hyvältä ihmiseltä. Poikaset lentävät pesästä yksitellen, pian olisin yksin. Tuntui oudolta ajatella sitä, että asuisin taas yksin. Olin rakastunut, vaikka olinkin yrittänyt välttää sitä. Nyt minulla oli lapsia, jotka ovat kasvaneet liian nopeasti isoiksi..
...
(Alice Wood)
Voi juma, taasko siellä sataa?
Lämmin kylpy rentouttaa lihaksia. Tänään on viimeinkin vapaapäivä. Tarkoituksenani oli mennä rannalle parin ystäväni kanssa ja sitten kaupungille, mutta sateen takia rannalle menosta ei tule mitään. Mutta ainakin kaupungille mennään. Ihanan kylpyhetkeni pilasi puhelimen pirinä ja olin vähällä olla vastaamatta siihen.
Vastasin siihen kuitenkin, jos siellä sattuisikin olemaan joku ystävistäni.
-Haloo?....Ai, sinä....
-Kuule, muuten kyllä, mutta mulla on vapaapäivä... Pitääkö se tavata sulle?..
-No, menisin kaupungille tapaamaan ystäviä... Miten niin rahan tuhlausta?... Kuule, mä en oo tavannu melkein ketään muita ihmisiä kuin sua.. Ei, älä keskeytä mua koko ajan...
-Ei sun seuras mitään vikaa oo, mutta ois kiva tavata kavereitakin välillä... No hyvä on, mä tuun...siis mitä pitää tuoda? ...Ootko sä taas viettäny yös siellä?..Sulla on kotikin, jos et sattumoisin tienny vai olenko väärässä?? No minä tuon sulle ruokaa... Moi...
Kaivoin jääkaapista voileipä tarvikkeita ja tein pari sämpylää.
Puin vaatteet päälleni, pakkasin leivät laukkuuni ja kävelin autolleni. Vettä satoi kaatamalla.
Kaarsin autotiellä. Tööttäsin mummolle, joka ei oikein meinnannu varoa. Pinna oli kireellä...
..
Minut oli pakotettu töihin vapaapäiväni, mutta paikalle saapuessani täällä ei ole ketään. Kyrsii vähän...
Havahduin oven aukaisuun. Lopultakin...
Katsoin hiukan odottavasti ja syyttävästi tulijaa. Olihan minut pakotettu vapaapäivänin töihin... Tämän minä kyllä muistaisin..
....
(Annie)
Ilta oli mennyt hyvin Masan kanssa. Oltiin kaupungissa syömässä. En muistanukkaan, että siellä oli koko ajan sellainen meteli. Ja täällä vain mereltä puhalsi lämmin kevät tuuli, linnut lauloi, muuten oli ihan hiljaa.
-Jaahas, mistäs sitä näin myöhään tullaan?
-Kaupungista, mähän sanoin sulle enneku lähin. Ja miks sä oot vielä hereillä?
-Olen äitisi, asut kotona, joten minä valvon joka kerta niin kauan kunnes tulet kotiin. Ellet sitten ilmoita, että jäät jonnekin yöksi..
Joskus äiti osaa olla rasittava, mutta loppujenlopuks se välittää meistä tosi paljon. Ja toikin, et se valvoo, kunnes tulee kotiin, on jotenkin ihanaa ja helpottavaa tietää, jos käy jotain niin äiti sit aavistaa ja lähtee ettii..
..
Seuraavana iltana Masa tuli taas kylään. Mentiin rannalle kävelee. Sillä oli jotain tärkeää asiaa.
Sit Masa polvistu mun eteen. Milo oli kertonu millaselta tuntu, kun joku polvistuu eteen ja..
..Musta tuntu ihan samalta. Tää hetki oli mun elämäni parhaimpia.
Se sormus oli kultainen ja siinä oli pikkuinen timantti. Se oli tosi upee. Masa katsoi minua odottaen vastausta, vaikka hän taisikin jo arvata sen.
Hyppäsin Masan kaulaan ilosta kiljuen. Hän nauroi iloisena hyväksyvälle vastaukselleni.
Nyt tiedän, miltä Milosta tuntui, kun Nigel kosi häntä.
...
...
........................................................................................................................................
...
...
...
(Alice Wood)
Istuin tunkkaisessa työhuoneessa, vaikka minun piti olla kaupungilla ystävieni kanssa.
-Niin, kertoisitko jo, miksi minun piti tulla tänne vapaapäivänäni?
-Älä huuda, pää on kipee.
-Johtuiskohan se nyt ihan vaan siitä, että nukut joka yö tuossa huonolla oshvalla.
-Aikataulumme on pahasti jäljessä. Meillä pitää olla tän viikon sisällä kunnon todiste siitä, että Erika on syyllinen Tomin murhaan. Mutta tällä hetkellä meillä ei ole yhtään todistetta, vain minun tuntemukseni.
-Kyllä sinun tuntemuksesi tiedetään...
-...Niin... Sinun pitää yrittää saada Erikasta irti kaikki mahdollisest asiat hänen menneisyydestä.
-Kyllä kyllä...
...
...
(Annie)
Kello oli yli kuusi aamulla, kun soitin pianoa. Tänään myöhemmin iltapäivällä olisi hääni. Olin viettänyt yön kotona.
Alhaalta kuului raivokasta hakkaamista ja kiroilua, kun äiti yritti korjata vuotavaa suihkua. Korjaajat kun ovat muka niin kalliita...
Auringon noustessa äiti oli saanut suihkun korjattua ja ryhtyi pelamaan shakkia Aidan kanssa. Minä nappasin häämekkoni ja menin soittamaan taksin.
Taksin tultua pistin mekon kauunisti viikattuna takakonttiin ja nousin sisälle autoon. Oli ruvennut satamaan ja pelkäsin, että sataisi vielä kun meidät vihitään. Äiti tulisi myöhemmin auttamaan puvun kanssa ja Aida pitämään Masan poissa tieltä.
...
(Aida)
Vihkimistilaisuus oli todelal tylsä ja pitkäveteinen. Ei sentään satanut enään. Annie ja Masa vannoivat ikuista rakkautta ja olivat muutenkin tosi imelän kuuloisia. Mutta kun sormukset vaihdettiin, päästiin kakun kimppuun.
Annie selitti ruokapöydässä heidän häämatkasta. He menisivät risteilylle. Kuuntelin vain toisella korvalla.
Äiti selitti innoissaan Millereille, jotka olivat myös kutsuttu, häidenvalmistelusta.
...
Seuraavana päivänä häistä tajusin, kuinka yksinäinen olen. Nyt minulla ei ole muuta juttuseuraa kuin äiti, mutta ei hänen kanssaan voi jutella ihan mistä tahansa.
Hetken vaellettuani ympäri taloa päätin kokeilla rikkoa ennätystäni rallipelissä. Mutta tietysti juuri silloin, kun olin pääsemmässä hyvin vauhtiin, äiti pyysi minua lopettamaan.
-Mitä mä sit teen?
-Mene vaikka ulos rannalle, et ole ollut koko päivänä ulkona.
-Siellä sataa, etkä säkään oo ollu ulkona koko päivänä.
-Ota sateenvarjo. Minä menen kohta käymään Alicella.
Niinpä minä nappasin sateenvarjoni ja menin ulos katsomaan aaltoja. Sade lakkasi melko pian ja ilma muuttui ihanan raikkaaksi.
Viskasin varjon maahan ja lähdin kävelemään rantaa pitkin.
...
...
(Alice Wood)
Olin kutsunut Erikan kylään. Hänellä oli viimeinkin luppoaikaa, omiensanojensa mukaan..
Ehti tulla pimeää, enkä ole saanut Erikasta mitään irti, joka olisi tärkeää.
Hän vain selitti tyttärensä häistä. En viitsinyt sanoa: "ei kiinnosta". Se olisi liian epäkohteliasta.
Kun Erika lähti, minä lysähdin sohvalle. En yrittänyt edes kysyä Erikan menneisyydestä. Olin nimittäin alkanut pitämään siitä naisesta.
...
Vaihdettuani yöpukuun ryhdyin tutkimaan vanhoja raportteja ja asiapapereita, jotka koskisivat jollain tasolla Erikan menneisyyttä, mutta ei niistä saanut mitään irti.
Olin aika ristiriitainen tämän asian suhteen. Halusin saada tämän jutun päätökseen, mutta haluaisin myös pysyä Erikan ystävänä.
Oveeni koputettiin ja nousin vaivalloisesti ylös tuolilta. Selkääni oli alkanut koskea koneella istumisen jälkeen.
Näin oven ikkunasta, että koputtaja oli Matt.
Ulkona oli ihanan viileää.
-Tiedän kyllä, että kello on paljon, mutta minulla on tärkeää asiaa.
-Etkö olisi voinut soittaa?
-Olisitko vastannut?
-Ken tietää...
-Tule huomenna toimistolleni kahdeksalta. Selitän silloin tarkemmin.
Katsoin, kun Matt käveli pois pihaltani. Mies varmaan menisi toimistolleen, tutkisi joitakin papereita ja nukahtaisi sohvalle. Voisin lyödä siitä vetoa.
...
-Ai että mun niskat...
-Eikö kannattaisi nukkua omassa sängyssä, eikä siinä?
-Mitä sinä täällä jo nyt?
-Tietääkseni sinä ite käskit minun tulla tänne kahdeksaksi ja kello on nyt vartin yli kahdeksan.
-Niinkö paljon se jo on?
-Kyllä
-Etkä herättänyt?
-Yritin kyllä, mutta käänsit kylkeä joka kerta.
-No, mikä on nyt homman nimi?
-Menemme kaupunkiin. Pomo on siellä ja hän sanoo, hyllytetäänkö tutkimuksemme vai ei.
-Kauanko olemme siellä?
-Yön yli. Ja siellä on kuulemma kylmä, joten lämpimät vaatteet.
-Selvä, tulenko hakemaan sinut täältä?
-Vaikka...
...
Kävin kotona vaihtamassa vaatteet ja kävelin sitten autolle. Matt pitäisi vielä hakea.
Tai sitten ei. Hän on nähtävästi tullut perässäni ja mennyt autoon. Olin jättänyt avaimet virtalukkoon, eli ovet eivät olleet lukossa...
Kävelin kuskin puoleiselle ovelle ja katsoin Mattia kysyvästi. Mutta hän vain virnuili minulle.
-Olitkin jo tullut..
-Juu, ajattelin, että sinulla kuitenkin kestää valita vaatteet ja minulla kun ne oli jo pakattu. Niinpä hiipparoin perässäsi ja tulin tänne odottamaan.
-Ja päätit ominpäin mennä ratintaakse?
-Lukitse ovet ensikerralla, jos haluat ajaa.
...
Seuraavana päivänä tulimme kaupungista pois, mutta ilman vastausta jatkamisen suhteen. Pomomme oli luvannut soittaa tänään, ja nyt me odotimme kuumeisesti puhelimen pirahtamista.
Matt oli alkanut hermostua odottamiseen. Hän vaihtoi koko ajan asentoa tuolissaan.
Istahdin häntä vastapäätä ja olin juuri avaamassa suuni Mattin hygieniasta, kun puhelin pirahti. En ole ikinä nähnyt kenenkään hypähtävän niin nopeasti ylös tuolilta.
Matt puhui pomomme kanssa. Menin tutkimaan kirjoja, jotka oli vanhoista tutkimuksista.
Matt sulki luurin ja meni ikkunalle. Käännyin katsomaan häntä ja odotin vastausta.
-Tutkimus hylättiin, ei ollut todisteita Erikaa vastaan.
-Selvä, mitä mieltä itse olet?
-Totta joka sana. Erikaa vastaan ei ole todisteita, kunniallinen nainen kaikkien niiden mielestä, jotka hänet tuntee.
-Olen minä kyllä tavallaan helpottunutkin?
-Niinkö?
-Niin, nyt ei tarvitse stressata tästä. Voisin vaihtaa ammattia opettajaksi ja jopa yöpyä kotona.
-Jaahas...
....
....
....
...............................................................................................................................................
....
....
....
(Aida)
-Okei, jos mä sit soitan sulle?
-Joo. Hyvästelin Samban. Meillä oli suunnitelmia illaksi, tai yöksi pikemminkin. Nyt mä joutuis menemään hoitaa puutarhaa äidin orjuuttamana.
Joskus mä vihaan sitä, et meillä on iso piha ja paljon puskia. Sit ku kaikki kulkukoirat ja -kissat tulee vaan tänne riehuu. Siistittävää on paljon.
Onneks äiti anto mun levähtää. Se poltti kaikki lehdet ja jäi tuijottaa siihen viereen tulta. Äiti on ollu aika poissaoleva viimeaikoina.
Saatuamme pihatyöt loppun mä menin Annien huoneeseen koneelle. Se oli toimiva, toisin kuin mun. Äiti kyllä sano, et seinä ehkä purettais ja mä saisin ison huoneen.
Datasin siinä jonkun aikaa kunnes soitin Samballe ja ilmoitin olevani valmis. Paitsi vaatteet täytyis vaihtaa. Se sano tulevans tunnin sisällä.
Siistiydyin nopeasti ja vaihoin toiset kuteet päälleni.
Huikkasin äidille meneväni ulos haukkaa happea, mut se oli varmaan jo nukahtanu. Pistin vanhan sanomalehen kompostiin ja tarkkailin ikkunaan, näkyiskö äidin liikettä.
Istahdin jakkaralle ja odotin Sambaa. Kohta se saapuikin sillä romuautollaan. Mä hyppäsin kyytiin ja me lähettiin pienellä ajelulle.
...
(Erika)
Aamulla Aida nukkui sikeästi ja pitkää. Olin kuullut hänen tulevan kotiin joskus kolmen aikaa yöstä.
En mennyt häntä eteiseen vastaan vihaisena, niinkuin tein Milolle kerran. Olin toki huolissani Aidasta, tekeekö hän oikeita päätöksiä. Luotin häneen ja hänen poikaystäväänsä.
Kello läheni kuitenkin jo kahdeksaa ja Aida nukkui yhä. Nousin ylös ja vein kirjan hyllyyn. Kai minun oli mentävä herättämään se tyttö, ennenkuin hän myöhästyy koulubussista.
Ehti Aida ajoissa kouluun, vaikka tiukille menikin.
Siivoilin keittiötä ja epämielyttävä tunne kasvoi sisälläni.
Olin kävelemässä huoneeseeni kun katsahdin peiliini. Sydämeni jätti yhden lyönnin välistä.
Menin lähemmäksi peiliä ja katsoin tarkemmin. Näytin melkonormaalilta, hiukan säikähtäneeltä vain.
Menin huoneeseeni ja kuulin oven käyvän. Aida huusi tervehdyksensä. Siivosinko todellakin näin kauan keittiötä?
Kuuntelin Aidan askelia rappusia ylös.
Katsahdin peiliin nähdäkseni Aidan, mutta sen sijaan näinkin SEN.
Suljin silmäni ja kuulin oven avautuvan.
-Hei äiti.
Vilkaisin jälleen peiliin ja näin Aidan istuvan lattialla läksyjä tekemässä.
Aida ei ole kauhean hyvä koulussa ja hän meinasi aika usein turhautua läksyihin.
Rahaa meni aika paljon Aidan huoneen remontissa, mutta kyllä tyttö nyt viihtyikin siellä.
Aida oli yrittänyt löytää mieleistä työpaikkaa jo kauankin, muttei ole onnistunut siinä.
-Jos aiot lähteä taas yöllä johonkin, muista ottaa avaimet ja pistä ovi lukkoon. Aida katsoi minua hiukan yllättyneenä. Hän kai luuli, etten tietäisi mitään hänen yöllisistä reissuista.
Eikä mennyt aikaakaan kun Aida juoksi puhelimelle ja soitti sille Samballe.
Katsoin ikkunasta kun auto tuli hakemaan Aidaa.
Menin sänkyyn ja suljin silmäni. tuntui, kuin joku tuijottaisi minua. Avasin silmäni ja nousin ylös.
Näin itseni edessäni, Raivon. Hän tai minä, tuijotti minua murhaavasti.
Hieroin pari kirtää silmiäni ja avasin ne uudelleen nähdäkseni paremmin.
Mutta huoneessa ei ollut enään ketään.
Sisälläni leijui epämielyttävä tunne.
Menin kylpyhuoneeseen tarkastelemaan itseäni peilistä. Kuulin askeleita rappusissa ja Aidan huoneen ovan avautumisen.
käänsin suihkun päälle ja menin lämpimän veden alle. Muistelin menneitä. Suihku tuntuu todellakin puhdistavan olon, mielen, kaiken.
(Musiikki)
Kävelin keittiöön ja jäin tuijottamaan puukkoja. Ne näyttivät samanlaisilta kuin se jolla tapoin Tomin. Nappasin yhden käteeni ja viilsin ranteeni auki.
Vihasin itseäni. Tapoin miehen jota rakastin, joka kuitenkin petti minut. Tapoin melkein poikani poikaystävän, joka rakastaa häntä kaikkein eniten maailmassa. Viilsin raanteitani yhä enemmän ja päässä rupesi huippaa.
Kuolen...
Kuolen...
täältä minä tulen, Daniel...
Tuletko minua vastaan?
Rakastatko minua yhä?
Minä rakastan sinua...
....
...
(Aida)
-Äiti?
-ÄITI?!
....
....
Olen pahoillani lapset, että lähdin näin.
En edes hyvätellyt teitä...
Mutta minä olen tehnyt pahoja..
Menen nyt isänne luo..
Hän odottaa minua...
....
....
(Alice Wood)
-Matt?
-Mmm..
-Erika on tehnyt itsemurhan...
-Häh?
-Erika teki itsemurhan... Aloin nyyhkyttää. Pidin Erikasta. Tunsin Mattin käden olkapäälläni.
-Mene kotiin lepäämään.
...
Kotona menin kylpyyn nauttimaan. Olin surullinen Erikan kuolemasta. Ajatukseni keskeyttivät ovikellon ääni.
Matt seisoi oven takana.
-No?
-Mitä no?
-soitit ovi kelloa.
-Niin, koska ovi oli lukossa eikä minulla ole avaimia.
-Ajattelin tulla viimeinkin omaan sänkyyn nukkumaan, jos huolit minut vielä sinne.
-Totta kai huolin.
Viimeinkin Matt jätti toimistonsa sohvan ja tuli kotiin nukkumaan.
...
(Aida)
Äidin hauta tuli isän haudan viereen. He saavat olla viimeinkin yhdessä.
Annie halasi minua ennen lähtöään. Hän ei olisi mielellään antanut minun jäädä tänne yksin, mutta sain vakuutettua hänet. Täyttäisinhän pian 18, ei minulla ole hätää.
...
Vuoden päästä
katselin aaltoja ja mietin asioita.
-Mitä sinä täällä yksin? Tule sisään...
-Ei vielä..
-Mitä mietit?
-Kaikkea...
-Aida, tuletko vaimokseni?
Hymyilin.
-Tulen.
....
....
....
....
.....................................................................................................................................
Alice Wood
Istuin sohvalla katsomassa telkkaria. Oli kulunnut 18 vuotta, kun tapasin Erikan. Olin silloin aloittelija, 20 nuori nainen. Se oli eka ja myös viimeinen juttuni poliisintyössä.
Ovi kävi ja Matt käveli sisään. Oli viimeinkin oppinut käyttämään omia avaimia.
-No, nyt alkaa sitten lakiopinnot puolenvuoden päästä kaupungissa.
Hän istahti viereeni ja otti syliin.
-No, mitäs sinä olet suunnitellut?
-mm.. Voisin ryhtyä sosiaali työntekijäksi..
-Et asianajajaksi?
-Sinun kanssasi?
-Ja muutto tapahtuu..?
-Heti kun Willin on synttärit on juhlittu.
-Samana iltana?
-ehkä..
-Mutta nyt herra on hyvä jä käy ruokkimassa poikansa.
-Et sinä?
-Ohjelma on kesken..
-No, pikku herra, olisko vaipanvaihdon ja iltaruuan aika?
Matt oli hyvä isä pojalleen, vaikka joskus tuli tilanteita, missä minun piti vähän auttaa. Ja Will on ehkä meidän liittomme lopullinen pelastus.
Matt päätti jättää poliisintyöt ja keskittyä enemmän perheeseensä. Minäkin jätin ja nyt hoidan täyspäiväisesti Williä. Poika muistutti aika paljon Mattia, luonnekin paljastui jo nyt. Hyvin kärsimätön poika.
Matt odotti innolla muuttoa kaupunkiin ja selitti siitä innoissaan pojallemme, vaikkei tämä nyt ymmärtänytkään mitään. Joitakin tavaroita oli jo viety uuteen taloomme.
-No, tänään sit lähdetään ajamaan.
-Niin.. Olimme onnellisia pitkiin aikoihin.
Ja, kuten sovittu, juhlistimme nopeasti Willin synttäreitä ja pakkasimme loput tärkeät tavarat autoon.
Will oli ilmetty isänsä.
Matt odotti autossa, kun minä tulin pojan kanssa ulos.
Katselin vielä viimeisen kerran ympärilleni. Mitään ei jäänyt. Katsoin naapurustoa. Tutut jäisivät tänne, mutta uusia tuttavia saadaan kaupungista. Laitoin Mattin takapenkille turvaistuimeen ja itse istahdin pelkääjän paikalle.
-Valmiita ollaan.
Niin me sitten lähdimme kohti uutta kotiamme.
-Odota, pippuri jäi.
-Pippuri?
-Halusin vain säikäyttää sinut...
....
Ja sitten tässä on kuvat, millainen Will on kasvettuaan.
...
...
Milo & Annie
-Ai että kun selkä on kipee... Annie mutisi noustessaa vaivalloisesti autosta. Milo vain hymähti myöntätuntoisesti.
-Kiitos kyydistä, Milo. Nuku hyvin.. Annie sanoi ja halasi isoveljeään lujasti.
-Samoin siskoseni.
-Kuulitko poikaseni, auto taisi juuri kurvata enosi pihaan. Äiti taisi tulla kotiin hautajaisista.. Masa leperteli esikoiselleen.
-Jaaha, Milo taisi juuri tulla... Nigel mutisi lukiessaan kirjaa.
-Isä, miks meillä on kaks isää, mut kavereilla vaan yks.
-Koska te olette onnekkaita. Ja itseasiassa teillä on kolme isää ja äiti..
-Missä?
-Jossain avarassa maailmassa....
....
5 vuoden kuluttua.
-Oliver, kello on kymmentä vaille seitsemän. Oletko syönyt mitään?
-En...
-Mikset?
-Ei ole nälkä.
...
-Hyvä Chiyuri. Sä voit ton..
-Mee lujempaa!
-Ei pysty.
..
-Oliver peli kiinni nyt. Bussi odottaa.
-Äh, äiti mä melekin voitin...
-Ei voi mitään. Nyt ylös ja ulos.
-Täällä sataa.
-Hyvä huomi, sisko.
-Tiedätkö, mitä se tarkoittaa?
-No?
-Ei ulkoliikkaa!
-Huomenta Chiyuri.
-Huomenta Oliver.
-Naiset ensin.
-Kiitän.
...
-Minun pitää nyt lähteä, älä kastu ettet saa flunssaa.
-Olen aikuinen mies, Nigel, osaan huolehtia itsestäni. Sitäpaitsi tuo kuulosti vähän imelältä..
...
-Ihanaa kun sade lakkas just liikkatunnin jälkeen. Ariko sanoi, kun he tekivät läksyjä rannalla.
-Niinpä, nyt paistaa aurinko ja on ihanan lämmintä. Kitami myönsi.
Tytöt olivat rauhassa ottamassa aurinkoa läksyjen jälkeen, kun rouva Kurjenkaula tuli pienelle vierailulle.
-Hyi teitä tyttöjä. Tuollaisissa vähäpukeisissa olette täällä julkisella rannalla. Hävetkää! Ruova Kurjenkaula jäkätti. Kukaan kolmesta ei jaksannut vastata vanhuksen puheille.
Valitettuaan tarpeeksi Rouva Kurjenkaula lähti paikalta pois.
-Kas päivää. Oliver, varo autoja.
-Nojoo, Kitami, vähän sä rusketuit helposti.
-Ja sä paloit.
-Ja mä lotrasin aurinkorasvaa ainakin puolpullollista.
-Mä en laittanu yhtää..
-Ehkä vesihelpottais tätä palanutta ihoa...
-Kappas, mäki rusketuin. Ariko mutisi ihastellessaan ruskettunutta ihoaan.
...
-Milo-rakas, onko meillä kypsiä hedelmiä?
-Vain sitruunoita.
-Saako niistä tehdä mehua?
-Saako?
-Niin, sinun hedelmiäsihän ne ovat.
-Senkus teet mehua, mutta muista pistää tarpeeksi sokeria. Sitruunat ovat aika happamia.
-Muistan muistan, en minä mikään pikku kakara ole.
-Ei aina uskoisi... Mutta minä menen hoitamaan puita, jos siellä olisi lisää kypsiä hedelmiä...
-Selvä on. Tämä kone onkin aika vekkuli...
"Yh, hapanta kamaa... Sokeria taisi olla sittenkin liian vähän. Saisinkohan huijattua tytöt juomaan tätä..."
-Hei, Ariko, otatko sitruunamehua?
-Minä en mitään sinun mehujasi juo.
-Mitä tuo oli olevinaan?
-Sä oon niin surkee keittiössä että ihan hävettää..
-Suorasanainen tyttö...
Nigel käveli ikkunan eteen.
-Siellä sataa taas... Kitami, tyttöseni, ota sitruunamehua.
-Vois vaikka ottaakin.. Mutta isä, vaiha toi kauhea työasusi johonkin muuhun asuun.
-Oletko joku muotipoliisi, täh?
-No, mut valittiin ainakin koulun muodikkaimaksi tytöks, et revi siitä.
-Jaahas, no minäpä vaihdan.
-Kitami, pistä varulta sokeria siihen mehuun.. Ariko mutisi Nigelin mentyä vaihtamaan vaatteita.
...
Milo ei pahemmin sateesta välittänyt. Hänelle oli nyt kaikkein tärkeintä, että saisi myrkytettyä hyönteiset puista.
-Jaahas, taasko sinä tulit siihen sateenvarjon kanssa säheltää?!
-Kyllä, en voi antaa sinun kastua.
-Et taida vain uskaltaa tehdä kotitöitä tyttöjen komennuksen alaisena..?
-Sitäkin..
...
-Oletko istunut koko päivän sisällä lukemassa? Masa kysyi istahdettuaan vaimonsa vierelle sohvalle.
-Pakko opiskella ylennystä varten.
-Kello on muuten yhdeksän..
-Herranjumala työauto tulee just hakee mua.
-Tämä on kyllä nolo kysymys, mutta.. Mitä sinä teet työksesi? Masa kysyi, kun Annie nousi sohvalta.
-Tuota...
-Ai, olet miimikko? Masa hoksasi Annien vaihdettua arkiasuun.
-Aivan.
-Aja nopeasti, mun pitäis jo olla odottamassa pakoauton luona.
-Selkkis.
Niin hiljaisuus laski Näin kahden perheen ylle.
....
-Merellä tulee...
-Niin tuulee..
Aida katsahti ulos. Yht'äkkiä oli alkanut tuulla, vaikka koko päivän oli ollut niin tyyntä.
...
-Huoooh, kun väsyttää....
-Ei voi mitään, puutarha on kauheassa kunnossa. Mene heti hoitamaan se.
"Tulipas yllättäen halu hoitaa puutarhaa, vaikken minä sitä edes osaa tehdä.."
-Saksi rivakammin, mies hyvä.
-Vielä on puskia saksittavana.
-Hienoa, alat jo tulla valmiiksi. Nyt voitkin laiskotella parituntia.
-Mutta muista vaihtaa ruusut haudoillemme!!
..
-Älä itke, pikkuinen, äitisi tulee kohta hakemaan sinut.
-Oletpas sinä rauhallinen... Maistuisiko maito?
...
-Menkäämme katsomaan rannalle, mitä he touhuavat...
-Heillä näyttää olevan hauskaa, Samba leikkii Ronin kanssa vesisotaa..
-Ja Sam rakentaa hiekkalinnaa.
-Aida opettaa Danielia puhumaan.
-Pojallahan on minun nimi.
-vain sinun muistoksesi.
-Hyvä nähdä, että he voivat hyvin.
-Totta, mutta nyt pitää lähteä.
-Niin...
....
....
....
.......................................................................................................................................
...
Söpö pari..<3
Eli tässä on Milon ja Nigelin koti. Merenrannalla...
Alakerta. olohuone,keittiö,eteinen ja kylppäri.
Yläkerta. Ton sohvan ja telkkarin kohalle tuli sänky Milon ja Nigelin adoptiolapselle.. Ne kun niin toivo sitä..
Ja sitten oli pakko päästä vähän leikkii teiniraskaus-hackilla. eli Milo ja Nigel saivat yhteisiä lapsia ja niistä tuli tän näkösii:
Sofia, peri Erikan hiusten väri
Cecilia, peri myös Erikan hiusten värin ja silmät.
Nito, peri Erikan silmät.
Sulosii lapsia, vai?
...
Sitten Annien koti. Hänellä ei ole vielä lapsia, mutta tokassa extrassa on..
Alakerta. keittiö, olohuone,eteinen ja kylppäri.
Yläkerta...
...
Annie:
Anniella ja Masalla oli esikoinen, poika nimeltä Oliver. Oliver oli Annien silmäterä.
Sitten Annie tuli taas raskaaksi.
Masa oli poliisi ja teki ahkerasti töitä saadakseen rahaa perheelleen.
Pikku Oliverin synttärit.
Tällainen köyhä juttu Anniesta...
...
Milo:
Milo ja Nigel adoptiovat lapsen. Työtn nimi oli Chiyuri.
He viettivät paljon aikaa yhdessä.
He adoptiovat toisen lapsen, jonka nimi alkoi A:lla.
Nigel sai ylennyksen opettajan apulaiseksi.
Tytöt pelasivat yhdessä korista.
Milo ja Nigel opiskelivat ylennyksiä varten.
He adoptoivat myös kolmannen lapsen. Hänen nimensä alkoi K:lla, muuta en muistakaan. Aika nätti tyttö.
...
..
Tsekataan piha lopussa, nyt mennään sissään.
Eteinen. Rappusten puoleisesta ovesta mennään takkahuoneeseen ja siitä toisesta oviaukosta mennään ruokailuhuoneeseen. Ruskea puuovi rappusten vieressa johtaa pikku vessaan, josta ei ole nyt kuvaa. Mutta mennäänpäs sinne ruokailutilaan.
Ruokailutila. Keittiöön pääsee tuolin vieressä olevasta oviaukosta. (tiedätte varmaan)
Keittiö... Palatkaamme eteiseen ja sitä kautta sinne takkahuoneeseen.
Tällainen takkahuone. Jatketaan matkaa ja mennään toisesta oviaukosto olohuoneeseen.
Olohuone. Tuosta ruskeasta ovesta mennään kylpyhuoneeseen. Ja siitä naulakon viereisestä ovesta mennään ulos takapihalle. (tajusitte varmaan senkin..)
Kylpyhuone. Menkäämme taas eteiseen ja rappusia ylös.
Onnistuin sitten klikkaamaan pausen pois päältä, joten on vähän pimeämpää, mutta ehkei se haittaa... Valkoisesta ovesta pääsee parvekkeelle, keskimmäisestä vessaan ja viimeisestä Erikan huoneeseen.
Parveke
Vessa
Eli Erikan huoneesta pääsee toiselle parvekkeelle ja parvekkeen kautta pääsee Alicen huoneeseen.
Alicen huone. Ruskeasta ovesta pääsee yläkerran aulaan/käytävään.
Lähempi ovi on Alicen huoneen ovi ja kauempi vie Aidan huoneeseen.
Aidan huone, joskus tulee käytettyä vähän liikaakin samoja huonekaluja/esineitä.
Rappuset ylös.
Milon huone. Ja vielä tuosta viimeisestä ovesta pääse parvekkeelle josta ei ole kuvaa.
Ja seuraavaksi alas pihalle.
(Pari pihakuvaa on kadonnut)
Pohjakuvat.
..
molemmat sattu säikähtämää jakkaraa...
ja tämä nyt vain oli ylimääräinen...
